Voit myös ladata tämän artikkelin pdf-tiedostona.
(Katkelma luvusta Miten joogaa harjoitetaan?)
Jooga-asennot eli asanat ovat joogan näkyvin menetelmä ja nykyisin myös suosituin – jopa siinä määrin että jooga samastetaan nykyisin pitkälti asanoiden harjoittamiseen. Asana on ollut osa joogaa jo varhaisimmista tunnetuista lähteistä alkaen, siis kauan ennen ajanlaskun alkua. Asanoiden merkitys on kuitenkin nähty eri aikoina ja eri joogasuuntauksissa eri tavoin. Myös tapoja harjoittaa asanoita on monia.
Joogatutkijat James Mallinson ja Mark Singleton ovat todenneet, että asanoita on joogan historiassa harjoitettu kolmesta eri syystä:
- Varhaisimmissa lähteissä asana on vakaa istuma-asento, jossa joogi voi keskittyä harjoittamaan hengityksen säätelyä ja meditaatiota.
- Tämän meditatiivisen asanaharjoituksen rinnalla on kulkenut askeettisen ruumiinkurituksen perinne, jossa hankalilla ja epämukavilla asennoilla on pyritty kasvattamaan askeettista kuumuutta (tapas).
- Nämä kaksi päämäärää yhdistyvät hathajoogan perinteessä, jossa monimutkaiset asanat sekä valmistavat joogia meditaatioon että tuottavat hänelle terveydellisiä hyötyjä. Tämä on sittemmin muodostunut vallitsevaksi käsitykseksi asanoiden merkityksestä joogan kentällä.[1]
Käsitys asanasta staattisena mietiskelyasentona löytyy esimerkiksi Patanjalin Yogasutrasta. Vyasan kommentaari listaa yksitoista asanaa. Niistä seitsemän on erilaisia istuma-asentoja ja neljä erilaisia makuuasentoja.[2] Asanoiden harjoittamisesta Yogasutra toteaa, että ”Asento on vakaa ja mukava”.[3] Täydellisyys asanassa saavutetaan puolestaan ”hellittämällä ponnistelu tai uppoutumalla loputtomaan”.[4]
Kaikki siis viittaa siihen, että Yogasutran menetelmässä asento tarkoittaa yksinkertaisesti asentoa, jossa ihminen voi vaivatta viettää pitkiä aikoja. Tätä käsitystä tukee edelleen se, että siirtyessään kuvaamaan seuraavia harjoituksia Yogasutra viittaa siihen, että ne tulee suorittaa vakaassa ja mukavassa asennossa, jossa vastakohtaisuudet eivät häiritse. Tämä tuskin lienee mahdollista kovin akrobaattisessa tai dynaamisessa asanassa.
Huomattavasti monimuotoisempi lähestymistapa kehollisuuteen löytyy hathajoogateksteistä, joita tunnetaan 1100-luvulta eteenpäin. Ensimmäiset systemaattiset asanakuvaukset löytyvät 1400-luvulla kirjoitetusta Hathayogapradipikasta, siis yli 1000 vuotta Yogasutran jälkeen. Hathajoogateksteissä asanat esitetään kehollisina harjoituksina, joiden on tarkoitus vahvistaa ja tasapainottaa ihmisen kehoa muita harjoituksia varten. Kuitenkin myös hathajoogateksteissä perinteiset meditaatioasennot saavat erityistä huomiota.
Vaikka keholliset harjoitukset yleistyivät joogateksteissä vasta keskiajalla, asanaharjoittelun juuret ovat kauempana historiassa. Jo Aleksanteri Suuren matkakertomuksista 300-luvulta ennen ajanlaskun alkua löytyy kuvauksia erikoisissa asennoissa aikaa viettäneistä askeetikoista. Samoin myös buddhalaiset tekstit sisältävät kuvauksia ruumiillisen asketismin muodoista, joihin kuului hankalia kehon asentoja. Mahabharata-eepoksessa kuvataan askeetikkoja, jotka ripustavat itsensä roikkumaan puusta pää alaspäin, seisovat yhdellä jalalla tai pitävät käsiään ilmassa pitkiä aikoja.[5]
Näiden harjoitusten suhteen on aiheellista nostaa esiin kaksi seikkaa: ensiksi, niitä ei kutsuta joogaksi. Toiseksi on selvää, ettei näitä harjoituksia tehty ruumiin vahvistamisen, terveyden tai hyvinvoinnin vuoksi, vaan tarkoituksena oli harjoittaa itsekuria pysymällä hankalassa tai epämiellyttävässä asennossa mahdollisimman pitkään. Mallinsonin ja Singletonin mukaan myöhempi hathajoogan asanaharjoitus kuitenkin sai vaikutteita näistä askeettisista harjoitteista.[6]
On epäselvää, miten keskiaikaiset hathajoogit tarkalleen harjoittivat asanoita. Mikään joogan klassisista tekstilähteistä ei anna ohjeita siihen, missä järjestyksessä asanoita tulisi tehdä, eikä useista asanoista koostuvan harjoituksen kuvausta löydy niiden sivuilta. On mahdollista, että myös hathajoogan perinteessä asanoissa on pysytty pitkiä aikoja sen sijaan, että niitä olisi harjoitettu voimistelun tavoin. Harjoitustapoja on myös voinut olla useampia. 1700-luvulta eteenpäin tunnetaan tekstejä, joissa neuvotaan toistamaan tiettyjä liikkeitä. Myöhäisimmissä hathajoogateksteissä mukaan tulevat myös köysien kaltaiset apuvälineet. Samanlainen kehitys on havaittavissa asanoiden terveysvaikutusten kuvailun suhteen: varhaisimmissa joogateksteissä asanoiden todetaan yleisesti vapauttavan joogin kärsimyksistä. Myöhemmissä teksteissä terveysvaikutuksien kuvailu muuttuu yksityiskohtaisemmaksi.[7]
Asanoiden alkuperästä ja nimistä vallitsee monenlaisia uskomuksia ja käsityksiä. On esimerkiksi esitetty, että asanat ovat saaneet alkunsa, kun viidakoihin ja erämaahan vetäytyneet joogit ovat tarkkailleet eläinten liikkeitä ja alkaneet jäljitellä niitä. Tämän väitteen paikkansa pitävyydestä on vaikea sanoa mitään. Varhaisimmissa lähteissä mainitut asanat ovat lähes poikkeuksetta istuma-asentoja, eikä niistä kaikkia ole nimetty eläinten mukaan. Toisaalta esimerkiksi eräs jo muinaisista ajoista tehtyä puusta ylösalaisin riippumista on tosiaan kutsuttu ”lepakkoharjoitukseksi”. Ajatus jonkin asian ominaisuuksien omaksumisesta jäljittelemällä ja keskittämällä mieli siihen on myös joogafilosofian kannalta perusteltu. Ei siis voida täysin sulkea pois sitä mahdollisuutta, että joidenkin tiettyjen asanoiden taustalta löytyisi (mahdollisesti shamanistinen) pyrkimys eläinhahmon omaksumiseen.
Asanoihin liittyy monia muitakin ongelmallisia seikkoja. Yksi on se, että joogateksteissä nimettyjen ja kuvailtujen asanoiden määrä kasvaa sitä mukaa, mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan. Hathayogapradipika listaa viisitoista asanaa, 1800-luvulla syntynyt Hathabhyasapaddhati sisältää niitä jopa 112. On todennäköistä, että vanhemmissa joogateksteissä ei ole nimetty kaikkia niiden kirjoittamisen aikaan tunnettuja asanoita. Jo varhaisimmat hathajoogatekstit korostavat asanoiden lukematonta määrää. Samalla olemassa olevat tekstit ovat ainoa käytettävissämme oleva lähde asanoiden iän suhteen. Emme yksinkertaisesti voi tietää, mitä asanoita on jätetty tekstien ulkopuolelle. Kun lisäksi huomioidaan joogan pitkä historia, sen menetelmien muuttuminen aikojen kuluessa ja ihmismielen rajaton kekseliäisyys, ei ole missään määrin perusteltua olettaa, että kaikki myöhemmin tunnetut asanat olisivat olleet olemassa jo muinaisina aikoina. Todennäköisemmin asanoiden määrän kasvaminen joogateksteissä kertoo uusien harjoitusten keksimisestä.
Toinen merkille pantava seikka on se, että samoja asanoita kutsutaan eri lähteissä eri nimillä ja samaa nimeä saatetaan käyttää useista erilaisista asanoista. Esimerkiksi useissa moderneissakin joogasuuntauksissa yleisestä trikonasanasta esiintyy vähintään kolme erilaista versiota. Nykyisin yleisimmässä trikonasanan versiossa joogi seisoo leveässä haara-asennossa ja taivuttaa ylävartalonsa sivusuunnassa vaakatasoon niin, että toinen hänen käsistään koskettaa jalkaterää ja toinen osoittaa pystysuoraan ylöspäin. Tämä tulkinta trikonasanasta juontaa juurensa modernin joogan tärkeimpänä guruna pidettyyn Tirumalai Krishnamacharyaan, eikä sitä löyydy varhaisemmista lähteistä. 1700-luvulla kirjoitetussa jainalaisessa asanaoppaassa trikonasana on sitä vastoin istuma-asento, josta on ainakin kaksi erilaista versiota. Toisessa joogi istuu lattialla niin, että hänen reitensä osoittavat eteenpäin ja sääret avautuvat ulospäin. Toisessa versiossa taas sääret osoittavat samaan suuntaan niin, että toinen kantapää koskettaa joogin haaroja.[8]
Asanoiden nimien ja toteutuksen vaihtelu joogamuodosta, perimyslinjasta ja aikakaudesta toiseen antaa aihetta olettaa, että mitään luonnollista tai ”mystistä” yhteyttä asanan nimien ja niiden muotojen välillä ei ole. Osa nykyisin käytössä olevista asanoiden nimistä yksinkertaisesti kuvaa asanan fyysistä muotoa (esimerkiksi ”pää polveen -asento”). Toiset taas on nimetty intialaisen mytologian hahmojen (”Virabhadran asento”) tai eläinten (”kalan asento”) mukaan. Mytologiset ja eläinten nimiin perustuvat asanoiden nimet voivat epäilemättä sisältää filosofisia merkityksiä, mutta nämä merkitykset ovat pikemminkin joogasuuntauskohtaisia kuin yleismaailmallisia. On toki olemassa tiettyjä joogisia asanoita, joiden muoto ja nimi näyttävät pysyvän muuttumattomana lähteestä toiseen. Tällaisiin lukeutuu esimerkiksi padmasana.
Näyttääkin siltä, että vaikka asanoiden nimien suhteen on havaittavissa tiettyä jatkuvuutta, eri joogasuuntaukset ovat määritelleet niiden nimet omalla tavallaan. On mahdollista, että eroavaisuuden asanoiden nimissä heijastavat joogisten perimyslinjojen filosofisia painotuksia. On myös hyvä pitää mielessä, että nykyjoogan kentällä uusia asanoita – tai oikeammin fyysisiä harjoituksia – kehitetään jatkuvasti. Ei ole lainkaan tavatonta, että nykyaikaisella asanapainotteisella joogatunnilla ei tehdä ensimmäistäkään klassisista joogateksteistä löytyvää asanaa.
[1] Mallinson & Singelton 2017, 90–92. Lisäksi termiä asana on käytetty myös muissa kuin joogisissa yhteyksissä. Sillä kuvataan tietyissä lähteissä esimerkiksi painijoiden harjoituksia ja rakasteluasentoja.
[2] Hariharananda Aranya, 228. On huomionarvoista, että asanalista päättyy sanaan ”jne.” Yogasutran ensimmäinen kommentaattori on siis tuntenut myös muita asanoita. Ks. myös Mallinson ja Singleton 2017, 86.
[3] YS 2:46. Suom. Måns Broo.
[4] YS 2:47. Suom. Måns Broo.
[5] Mallinson & Singleton 2017, 88.
[6] Mallinson & Singleton 2017, 89.
[7] Mallinson & Singelton 2017, 94.
[8] http://www.theluminescent.org/2015/05/trikonasana-changing-names-and-forms-of.html