Voit ladata tämän artikkelin myös pdf-tiedostona.
Intiassa sanalla ”yoga” on kaksi merkitystä. Toisaalta se viittaa ”joogan tilaan”, yhteyteen rajattoman ja rajallisen, tietoisuuden ja todellisuuden välillä. Tämä määritellään Patanjalin Yogasutran alussa sanoilla Yogah chitta vritti nirodha, eli ”jooga on chittan liikeen raukeaminen”. Toisaalta yoga viittaa niihin keinoihin, joilla tätä yhteyden tilaa tavoitellaan. Tällöin puhutaan yoga sadhanasta, joogan harjoituksesta. Jos kuitenkin sanot intialaiselle joogaavasi päivittäin, hän saattaa luulla, että vietät aikaa syvissä meditaatiotiloissa, vaikka oikeasti ähiset joogamatollasi.
Länsimaissa tätä ongelmaa ei ole, vaan jooga on vakiintunut nimitykseksi tietynlaiselle toiminnalle. Olkoonkin, että joogaan sisältyy kohtuullisen suuri kirjo erilaisia menetelmiä, useimmat ihmiset ymmärtävät, että jooga viittaa jonkinlaiseen tekemiseen. Mutta mitä sanaa tästä tekemisestä oikeastaan pitäisi käyttää? Jooga muistuttaa seksiä siinä mielessä, että jokainen siitä käytetty verbi tuntuu jotenkin kömpelöltä. Tavallisesti suomen kielessä joogan yhteydessä käytettyjä sanoja ovat harrastaminen, harjoittelu ja harjoittaminen. Nämä erilaiset joogan ”tekemisestä” käytetyt sanat kuitenkin viittaavat varsin erilaisiin tapoihin suhtautua joogaan.
Harrastus vai harjoitus?
Yleisin tapa puhua joogan tekemisestä on varmasti joogan harrastaminen. Arkikielessä sana ”harrastus” viittaa joutilaaseen puuhasteluun; johonkin sellaiseen, mitä tehdään omaksi huviksi ilman sen kummempaa päämäärää kuin rentoutuminen tai ajanviete. Se on jotain muuta kuin työ, jota tehdään sen tuottaman hyödyn vuoksi. Tässä mielessä jooga epäilemättä on monille nykyjoogeille harrastus. Joogalla palaudutaan arjen rasituksista, ei sen kummempaa. Jos jooga on sinulle mukava ajanviete, harrastus on varmasti oikea tapa kuvata sitä.
Jooga voi kuitenkin merkitä jotain muutakin kuin rentoutumista ja ajanvietettä. Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, jooga ei ole ensisijaisesti menetelmä. Se on pitkään kulttuurihistorialliseen perinteeseen pohjaava filosofinen systeemi, josta voidaan johtaa erilaisia menetelmiä. Jotkut näistä menetelmistä toki toimivat vaikkapa raskaasta työpäivästä palautumiseen. Toiset taas käsittävät kokonaisia elämäntapoja, jopa maailmankatsomuksia.
Jos jooga on ihmiselle elämäntapa, jos se ulottuu usealle elämänalueelle ja jos sillä on jokin psykofyysistä hyvinvointia suurempi päämäärä – kuten joogalla perinteisesti on – sen kutsuminen ”harrastukseksi” tuntuu vähintäänkin hassulta. Harva ihminen kutsuu esimerkiksi poliittiseen aktivismiin osallistumista ”harrastukseksi”. Joogan tapauksessa tällaisesta vakavasta osallistumisesta voisi olla parasta käyttää termiä harjoittaminen. Harjoittaminen on toimintaa, jota tehdään jonkin päämäärän vuoksi, osana suurempaa kokonaisuutta.
Tätä kuvaa joogan tekemisestä sanskritiksi käytetty termi sadhana. Sadhanan juurena on ”aiheuttamista” tarkoittava juuri sadh. Sadhana on siis toimintaa, joka aiheuttaa jonkin lopputuloksen. Sadhanan harjoittajaa kutsutaan Intian klassisessa kirjallisuudessa termillä sadhu, joka tarkoittaa ”päämäärään suuntautunutta”. Tätä nimitystä käytetään yhä tänäkin päivänä henkisille harjoituksille omistautuneista, maailman hylänneistä askeetikoista. Tässä käytössä sadhuun liittyy voimakkaan myönteinen konnotaatio: sen selitetään usein tarkoittavan ”hyvää ihmistä”. Voidaan ajatella, että ihmiselämän korkeimman päämäärän tavoittelu voimistaa tämän myönteisiä piirteitä. Joogan sadhana on siis toimintaa, joka vie ihmistä kohti tällaista ylevää päämäärää.
Sadhanan suomalaiset vastineet harjoitus, harjoittaminen ja harjaantuminen ovat sikäli mielenkiintoisia, että vaikka niiden alkuperää ei ole onnistuttu varmentamaan, ne näyttävät kaikki juontuvan sanasta harja. Harja on balttilainen laina, joka esiintyy esimerkiksi virossa muodossa hari. Vastaavasti viron sana harida tarkoittaa sivistämistä, puhdistamista ja viljelyä, jotka ovat myös suomen harjaantumisen merkityksiä. Tältä pohjalta pidän todennäköisenä, että myös suomen harjoituksen, harjoittamisen ja harjaantumisen takaa löytyy harja.
Harja on väline, jolla jokin asia puhdistetaan ylimääräisestä aineksesta tai jonkin asian säikeet – kuten päälakea koristavat hiukset – saatetaan samansuuntaisiksi. Vaikka näiden luonnehdintojen yhteys harjoitukseen yleensä ja joogan harjoittamiseen erityisesti ei tuntuisikaan ilmeiseltä, ne itse asiassa kuvaavat harjoittamista täydellisesti. Olipa kyse sitten joogasta tai muusta harjoituksesta, se vähitellen karsii ihmisestä pois asioita, jotka ovat harjoituksen päämäärän tiellä. Toisaalta voidaan ajatella, että harjoitus keskittää ja kirkastaa ihmisen mielen ja tekee hänen elämäntavastaan suotuisan päämäärän tavoittamiselle, tarkemmin sanottuna sukii hänen elämänsä eri suuntiin tempoilevia säikeitä vähitellen samansuuntaisiksi. Kuka tahansa, joka on harjoittanut jotakin asiaa pitkään ja tullut jossain harjaantuneeksi tietää omakohtaisesti, mitä tämä tarkoittaa.
Tuokaamme hartaus takaisin harrastukseen
Harrastuksen, harjoituksen ja siitä juontuvien sanojen lisäksi on vielä ainakin yksi tapa tarkastella joogan tekemistä. Jotkut joogamuodot liittyvät elämäntapaan ja maailmankuvaan, jota voisi kutsua hengelliseksi, jopa uskonnolliseksi. Jooga on suurimman osan historiaansa ollut nimitys intialaisten uskontojen menetelmille, joilla tavoitellaan ihmiselämän korkeinta päämäärään. Länsimaisessa kontekstissa siitä voitaisiin käyttää termiä pelastusoppi.
Kun joogassa on kyse olemassaolon perimmäisistä kysymyksistä, sitä lienee parasta kutsua termillä kilvoittelu. Tämä useimmille nykyihmisille vieras sana nousee kristillisestä luostariperinteestä ja tarkoittaa pitkälti samaa kuin askeesi: pitkäjänteistä, kokonaisvaltaista pyrkimystä tietyn (henkisen) päämäärän saavuttamiseen. Kilvoittelu on eräänlaista sisäistä taistelua, pyrkimystä elää tiettyjen ihanteiden mukaisesti.
Kilvoittelu saattaa tuntua jokseenkin ankaralta tulkinnalta joogasta, joka ei suinkaan aina ole askeettista. Uskonnollisesta kontekstista löytyykin myös toinen termi, joka saattaisi sopia kuvaamaan antaumuksellista joogan harjoittamista, nimittäin hartaus. Se on kilvoittelua ja askeesia lievempi ilmaus, joka viittaa tietynlaisen sisäisen asenteen vaalimiseen erilaisin elämäntapaa koskevin menetelmin.
Hartaus on sikäli oivallinen sana, että se kuvaa paitsi tietynlaista asennoitumista joogaan, myös joogan vaikutuksia. Poikkeaako joogaharjoituksen luoma tasapainoinen ja eheä, valpas, mutta tyyni olotila, jossa aistit ovat auki ja mielen syvemmät kerrokset vähän lähempänä pintaa siitä, mitä eri uskonnollisten perinteiden hartaudenharjoituksella tavoitellaan?
Tässä vaiheessa saattaa vaikuttaa siltä, että huoleton harrastus ja vakava hartaus kuvaavat aivan erilaisia lähestymistapoja joogaan ja ovat niin kaukana toisistaan kuin mahdollista. Asia on itse asiassa päinvastoin. Hartaudella on suora etymologinen yhteys harrastukseen: ”harrastus” ja ”hartaus” juontuvat molemmat sanasta harras. Pohjimmiltaan harrastus ei siis tarkoita joutilasta puuhastelua, vaan toimintaa, jota motivoivat antaumus ja omistautuminen ja jota tehdään näitä samoja ominaisuuksia noudattaen.
Asiaa toki monimutkaistaa sanan ”harras” juontuminen muinaisranskan hevoslaumaa tarkoittavasta sanasta haraz. Keskienglannissa haras puolestaan tarkoittaa siitosorilauman aitausta. Mitä tekemistä tällä muka voisi olla hartauden, harrastamisen tai varsinkaan joogan kanssa?
Yhteys hevoslauman ja hartauden välillä tuntuu kaukaa haetulta täsmälleen siihen asti, että avaamme joogan varhaisimman tunnetun tekstilähteen, 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua kirjoitetun Katha upanishadin ja selaamme esiin sen tärkeimmän kohdan, niin sanotun vaunuvertauksen. Vaunuvertaus rinnastaa ihmisen aistit, kehon ja mielen hevosten vetämiin vaunuihin.
Aiheemme kannalta tekstin relevantein kohta kuuluu:
He sanovat aisteja hevosiksi
ja aistien kohteita näiden laitumiksi.
Aisteihin ja mieleen kiintynyttä itseä
viisaat sanovat kokijaksi.
Kuka on tietämätön,
kenen mieli on aina keskittymätön,
hänen aistinsa ovat alistumattomat
niin kuin ajurin huonot hevoset.
Kuka on tietävä,
kenen mieli on aina keskittynyt,
hänen aistinsa ovat alistetut
niin kuin ajurin hyvät hevoset.[1]
Näiden rivien lukemisen jälkeen hartauden ja siitosorilauman aitauksen välinen yhteys tuntuu päivänselvältä. Hartaus on tila, jossa aistit ovat asettuneet aloilleen – jossa tavallisesti villeinä korskuvat hevoset pysyvät kiltisti aitauksessaan. Hartaudenharjoitus ja harrastaminen ovat puolestaan toimintaa, jota tehdään hartauden tilassa tai joka johtaa hartauden tilaan. Se on siis toimintaa, joka saattaa meidät sisäiseen tyyneyteen ja tasapainoon.
Sanamme luovat todellisuuden
Tästä näkökulmasta harrastus paljastuu oivalliseksi verbiksi joogaa. Ehkä tätä näkemystä voisi laajentaa koskettamaan myös muita asioita, joita kutsumme harrastuksiksi? Ehkä myös ontuva puhe ”seksin harrastamisesta” alkaa kuulostaa tämän myötä järkevämmältä. Ehkä on paikallaan kysyä, motivoivatko harrastuksiamme antaumus ja omistautuminen – jopa intohimo – vai kulutammeko niihin aikaa vain ajan kuluttamisen vuoksi? Johtavatko ne meidät hartauden tilaan vai ruokkivatko ne sisäisten hevostemme levottomuutta?
Tällainen sanojen merkitysten ruotiminen ei ole pelkkää joutilasta viisastelua. Sen on tarkoitus kannustaa sinua pohtimaan suhdettasi joogaan ja elämään laajemmin. Käyttämämme sanat eivät ole neutraaleja välineitä, vaan ne luovat todellisuutemme. Se, miten ymmärrämme sanojen merkityksen, voi avata meille uusia ulottuvuuksia siitä, mistä elämässämme on oikeastaan kyse.
Jos jooga on sinulle ajanvietettä, siinä ei ole mitään vikaa. Nykyaikaisessa, äärimmäisen rationalisoidussa, tavoitekeskeisessä ja säädellyssä yhteiskunnassa joutilaalle puuhastelulle on ehdottomasti tarvetta. Erityisesti on tarvetta lepohetkille ja palautumiselle. Samalla jooga tarjoaa aineksia sellaiseen elämänasenteeseen, joka ei pilko ihmistä ja todellisuutta pieniin, toisilleen vieraisiin lokeroihin. Ponnistelu ja palautuminen, teoria ja käytäntö, viihde ja viisaus ovat erottamattomasti yhtä. Ne muodostavat kokonaisuuden. Tämän ymmärtäminen tekee elämästämme yhtenäisen – saattaa sen joogan tilaan.
[1] Suom. Marja-Leena Teivonen.