Näetkö metsää puilta?

Joogan historian tutkijana tarkastelen joogaa ennen kaikkea historiallisena ja kulttuurisena ilmiönä. Tämä on myös lähestymistapa, jota pyrin välittämään Joogasivistyksen kautta.

Lähestymistapani lähtökohta on, että jooga on inhimillistä toimintaa. Joogaa ei ole olemassa irrallaan sitä opettavista ja harjoittavista ihmisistä. Tästä myös seuraa, että jooga ei ole abstrakti, irrallinen ilmiö. Joogaa opetetaan ja harjoitetaan aina jossakin historiallisessa, kulttuurisessa ja sosiaalisessa ympäristössä. Jooga on jatkuvassa vuoropuhelussa sitä ympäröivän todellisuuden kanssa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikki joogan opettajat ja harjoittajat vaikuttavat siihen, mitä joogalla tarkoitetaan. Samoin siihen vaikuttavat esimerkiksi maantieteelliset, poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset olosuhteet. Joogan 3500-vuotisen historian aikana lukemattomat ihmiset, yhteisöt, aatesuuntaukset ja historialliset tapahtumat ovat muokanneet sitä, miten joogan menetelmät ja päämäärät on eri aikoina ja eri paikoissa ymmärretty. 

Tällainen lähestymistapa poikkeaa olennaisesti siitä, miten joogasta yleensä puhutaan ja kirjoitetaan.  Ylensä joogaopettajat, joogan harrastajat ja mediat korostavat joogan yhtenäisyyttä ja muuttumattomuutta.

Kuinka monesti olet esimerkiksi kuullut sanottavan, että jooga on ”muinainen intialainen menetelmä”?

Ehkäpä olet ajautunut väittelyyn siitä, mikä on ”oikeaa joogaa” ja mikä ei?

Tai sitten olet törmännyt ajatukseen, että ”kaikki on joogaa”.

Aivan mahdollista on myös se, että et ole koskaan tullut ajatelleeksi joogaa omaa harjoitustasi laajempana ilmiönä. Harjoitus on harjoitus ja sen tuottama hyvä olo on tosiasia, jonka kanssa ajalla, paikalla tai laajemmilla sosiokulttuurisilla yhteyksillä ei ole juurikaan tekemistä.

Tässä ei ole mitään väärää. Kuten joku viisas on todennut, tietokonetta voi käyttää, vaikkei tietäisi sen historiasta mitään, saati sitten ymmärtäisi, miten sellainen rakennetaan. Samoin on joogan laita. Se toimii.

Siltä varalta, että sisälläsi kuitenkin syystä tai toisesta itää tiedonjano, tarjoan seuraavaksi yksinkertaisen mallin, jonka kautta sekä historiallinen lähestymistapa että erilaiset käsitykset joogasta tulevat ymmärrettävämmiksi.

Tämä on kahden toisiaan täydentävän lähestymistavan, joogamyytin ja joogan historian vertailu.

Joogamyytti

Joogamyytti on jokaisen jooganharrastajan henkilökohtainen suhde omaan harjoitukseensa.

Sitä luonnehtii tapa puhua joogasta yhtenäisenä, orgaanisena ja muuttumattomana asiana.

Joogamyytti saattaa korostaa joogan muinaisuutta. Se saattaa sisältää ajatuksen, että jooga on muinainen intialainen menetelmä ja filosofia, joka tähtää ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Joogamyytin tämän version mukaan joogan opit ovat kulkeneet katkeamattomassa ketjussa muinaisten tietäjien suista enemmän tai vähemmän muuttumattomina nykypäivän joogasaleille.

Tähän joogamyytin versioon tietysti sisältyy ajatus, että aidointa ja alkuperäisintä joogaa on juuri se, jota itse sattuu harjoittamaan.

Nykyisin joogamyytti perustuu tradition sijaan yhä useammin harjoittajan omaan kokemukseen. Siinä joogan autenttisuuden, auktoriteetin ja aitouden tae on harjoittajan tunne siitä, että tietty joogatyyli sopii juuri hänelle.

Perustuipa se traditioon tai tunteeseen, joogamyyttiin kuuluu ajatus siitä, että on olemassa aitoa ja epäaitoa joogaa –  joskin näiden rajaa on vaikea objektiivisesti määrittää. Objektiivisuus kun ei ole myytin vahvimpia ominaisuuksia.

Myytin subjektiivisesta luonteesta johtuen sanalla ”myytti” on nykymaailmassa varsin negatiivinen kaiku. Useimmille ihmisille myytti tarkoittaa ”tarinaa, joka ei ole totta”. Myytti on tiedon vastakohta – jotain, joka pitää murtaa. On tärkeää ymmärtää, että kirjoittaessani joogamyytistä en käytä sanaa myytti tässä kielteisessä merkityksessä.

Oikeastaan myytti tarkoittaa yksinkertaisesti tarinaa. Kaikki myytit ovat tarinoita. Tarkemmin sanottuna myytit ovat aivan erityislaatuisia tarinoita: sellaisia, jotka ilmentävät jonkin yhteisön perustavanlaatuisia käsityksiä.

Klassisten myyttien keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi maailman synty, ihmisen elämän tarkoitus, hyvän elämän edellytykset, sekä monet muut olemassaolon suuret kysymykset.

Perustavanlaatuisten alkumyyttien lisäksi on olemassa myös arkisempia myyttejä. Tällaisia ovat esimerkiksi jonkin ryhmän, kuten kansan historiaan liittyvät ”suuret kertomukset”.

Tällaisina perustavina kertomuksina myytit palvelevat äärimmäisen tärkeää tehtävää. Ne tekevät tuovat maailmaan järjestystä ja tekevät olemassaolosta merkityksellistä. Voisi jopa sanoa, että mielekäs elämä on mahdotonta ilman myyttejä.

Ei liene olemassa ihmisryhmää, joka ei vahvistaisi identiteettiään edes jonkinlaisilla myytinkaltaisilla kertomuksilla. Ilman merkitystä luovia tarinoita yhtenäisyyttä ja merkityksellisyyttä on mahdotonta synnyttää.

Tällaista tehtävää palvelee myös joogamyytti. Sen ensisijainen tarkoitus on ilmentää joogan merkitystä harjoittajilleen. Se on tarina, joka kertoo orgaanisella ja ymmärrettävällä tavalla, mitä jooga on ja miksi sitä harjoitetaan.

Joogamyyttiä voi havainnollistaa vertaamalla sitä puuhun. Sillä on juuret: muinaiset intialaiset tietäjät, joiden käsialaa joogan pyhät tekstit ovat. Sillä on runko: joogan opit ja harjoitukset, jotka ovat kulkeutuneet muinaisesta Intiasta nykypäivän kansainvälisille joogasaleille. Lopuksi joogan vertauskuvallisella puulla on oksat: ne lukemattomat erilaiset joogamuodot, jotka pinnallisesti saattavat poiketa toisistaan, mutta kuitenkin kasvavat samasta rungosta. Puun tavoin jooga on myyttisestä näkökulmasta yksi, orgaaninen kokonaisuus.

Joogan historia


Joogan historia sitä vastoin lähestyy joogaa aivan toisella tavalla. Se myös palvelee aivan toisenlaista tarkoitusta kuin joogamyytti.

Historiallisesta näkökulmasta jooga ei ole yksi, orgaaninen ja pohjimmiltaan muuttumaton ilmiö. Päinvastoin, radikaaleimman tulkinnan mukaan mitään yhtä, vielä vähemmän yhtenäistä joogaa ei edes ole olemassa: erilaisia aikojen saatossa ”joogaksi” kutsuttuja ilmiöitä yhdistää lopulta vain nimi.

Vaikka tätä radikaaleinta tulkintaa ei seurattaisikaan, historiallista lähestymistapaa määrittelee aina muutoksen korostaminen.

Historia tutkii ajan kulumista. Ajan kuluminen ilmenee muutoksena. Tiedämme ajan kuluvan, koska huomaamme muutoksia ympärillämme: aamu vaihtuu päiväksi, päivä illaksi, ilta yöksi. Talvea seuraa kevät, kesän kukoistus taittuu syksyksi, kunnes talvi peittää kaiken alleen. Lapset kasvavat, vanhukset kuolevat, oma kehomme muuttuu.

Säännöllinen joogaharjoitus tekee kehostamme yhä notkeamman ja vahvemman. Harjoituksen puute ilmenee jäykkyyden kasvamisena ja lihasten pehmenemisenä. Mitään staattista, pysyvää tilaa ei ole: harjoitammepa tai emme, erilaisia ajan merkkejä ilmestyy kehoomme. Emme voi taistella aikaa vastaan. Mikään ei koskaan pysy paikallaan – olemme jatkuvassa muutoksessa.

Historia siis tutkii muutosta. Alun perin sana historia merkitsee ”tutkimukseen perustuvaa kertomusta”. Toisin kuin myytti, joka kuvaa asioiden (näennäisesti pysyvää) merkitystä usein vertauskuvallisesti, historia kertoo siitä, miten jokin asia on muuttunut.

”Tutkimukseen perustuvana” joogan historia perustuu lähteisiin – niihin jälkiin, joita entisaikojen joogit ovat jälkeensä jättäneet. Näille lähteille joogan historian tutkija esittää erilaisia kysymyksiä ja erittelee niiden antamia vastauksia erilaisin menetelmin. Sana ”erittely” on kuvaava: useimmiten historiallisessa tiedossa korostuvat juuri asioiden väliset erot.

Jos joogamyyttiä kuvaa symbolinen kuva yksittäisestä puusta, voidaan joogan historiaa parhaiten havainnollistaa kuvalla kokonaisesta metsästä.

Yhden puun sijasta metsässä kasvaa monenlaisia puita. Niitä kaikkia yhdistävät tietyt ominaisuudet, mutta silti ne ovat aivan eri näköisiä. Osa niistä on vanhempia, osa nuorempia. Osa on kasvanut valtavan suureksi, osa on aivan pieniä. On lehtipuita, havupuita, pensaita (jotka etäisesti muistuttavat puita, mutteivät oikeastaan ole sellaisia). Puut kasvavat eri paikoissa, erilaisissa maastoissa. Olosuhteet määräävät, millaisiksi ne kasvavat: korkeilla, tuulenpiiskaamilla kukkuloilla puut ovat pieniä, kieroja ja sitkeitä. Alavilla kankailla ne ovat suoria ja jylhiä. Missä tahansa ne kasvavatkaan, kaikki puut ovat juurtuneet jonkinlaiseen maaperään. Yhdessä ne muodostavat metsän, joka puolestaan sijaitsee jossain laajemmassa ympäristössä.

Niille lukijoille, jotka parhaillaan miettivät, että miten ihmeessä päädyimme puhumaan puista, haluan vielä selventää, että historiallisesta näkökulmasta jooga on kuin metsä: se ei ole yksi, muuttumaton ja yhtenäinen kokonaisuus, vaan joogaksi on kutsuttu eri aikoina erilaisia asioita. Niitä yhdistävät tietyt piirteet, mutta jotka myös poikkeavat toisistaan monin tavoin – kuin metsän erilaiset ja eri ikäiset puut.

Historiallisesta näkökulmasta jooga on erottamaton osa ympäröivää maailmaa: kulttuuria, yhteiskuntaa, politiikkaa – jopa luontoa. Nämä ”olosuhteet” ja ”maaperä” vaikuttavat siihen, millaisia muotoja jooga saa. Jos joogamyytti tarkastelee joogaa yhtenäisenä organismina, tarkastelee joogan historia joogaa osana suurempaa organismia.

Joogasivistyksen artikkelit ja kurssit edustavat historiallista näkökulmaa joogaan. On kuitenkin muistettava, että joogan historia ei ole koko totuus joogasta, vaan toisenlainen tarina, joka palvelee toisenlaista tarkoitusta kuin yhtenäisyyttä korostava joogamyytti. Historia auttaa katsomaan joogaa laajemmalla linssillä; näkemään sen osana suurempaa kokonaisuutta. Se auttaa ymmärtämään joogan erilaisia muotoja ja sitä, että kaikki jooga ei ole samanlaista, ei käytä samoja menetelmiä, eikä johda samaan päämäärään.

Voidaan sanoa, että historiallinen lähestymistapa tarkastelee joogaa ”ulkopuolelta”, myyttinen ”sisäpuolelta”. Kuten tämän artikkelin alussa totesin, nämä eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä näkökulmia. Molemmille on paikkansa, molempia tarvitaan.

Toivottavasti tämä artikkeli auttaa sinua eteenpäin joogasivistyksen polulla.

This content is available exclusively to members of Matti's Patreon at $4.95 or more.

Vastaa