Esimoderni ja moderni jooga

Voit ladata tämän artikkelin myös pdf-tiedostona.

Jos aiot oppia vain yhden asian joogan historiasta, tässä se on.

Joogan 3500-vuotista historiaa voidaan jaotella monella tavalla, mutta yksinkertaisinta on jakaa se karkeasti kahtia esimoderniin ja moderniin joogaan. Tämä jako on myös kaikkein tärkein ja perustavanlaatuisin väline joogan historiallisten muutosten ymmärtämiseen.

Esimodernilla joogalla tarkoitetaan joogaa intialaisen kulttuurin kontekstissa ennen 1800-lukua. Tässä yhteydessä jooga on kaikkea sitä, mitä käsittelin edellisessä luvussa, eli yleisnimitys intialaisen kulttuurin vaikutuspiirissä syntyneille lukuisille menetelmille ja opeille, joiden päämääränä on kokemuksellinen tieto todellisuuden perimmäisestä luonteesta. On tärkeää huomata, että esimodernin joogan lokero sisältää vähintään noin 3300 vuotta joogan tunnettua historiaa.

Moderni jooga on puolestaan tutkija Elizabeth de Michelisin kehittämä nimitys sille, mitä joogan historiassa on viimeisen 200 vuoden aikana tapahtunut. Moderni jooga viittaa sellaisiin tulkintoihin joogasta, jotka ovat syntyneet 1800-luvun puolivälin jälkeen intialaisen ja eurooppalaisen kulttuurin keskinäisessä vuorovaikutuksessa.[1] Tämä verrattain lyhyt ajanjakso viittaa kehon ja mielen harjoituksiin, jotka on johdettu esimodernista joogatraditiosta liikuntakulttuurin, lääketieteen ja muiden modernien aatteiden vaikutuspiirissä. Moderni jooga ei kuitenkaan ole lainkaan esimodernia joogaa vähäpätöisempi kategoria. Vaikka lukuja esimodernin joogan harjoittajamääristä on mahdotonta saada, on todennäköistä, että maailmassa on ollut viimeisen kahden vuosisadan aikana enemmän joogeja kuin koskaan aiemmin.

Mutta miten esimoderni ja moderni jooga oikeastaan eroavat toisistaan? Molemmat kategoriat pitävät sisällään monenlaisia käsityksiä joogan menetelmistä ja päämääristä. On kuitenkin mahdollista nostaa esiin tiettyjä piirteitä, jotka erottavat esimodernin ja modernin joogan toisistaan enemmän tai vähemmän yksiselitteisesti.

Maantieteellisesti esimodernia joogaa luonnehtii ennen kaikkea eteläaasialaisuus. Se on ilmiönä pitkälti rajoittunut Intian niemimaana tunnetulle maantieteelliselle alueelle. Tästä seuraa, että esimoderni jooga on juurtunut Intian kulttuuriseen, uskonnolliseen ja kielelliseen maaperään. Joogan juuret ovat muinaisen Intian vedalaisessa kulttuurissa ja se on historiallisesti liitoksissa hindulaisuutena tunnetun maailmanuskonnon kehittymiseen. Kaikki joogan klassiset tekstilähteet on kirjoitettu muiden Intian pyhien tekstien tavoin sanskritiksi.

Joogan klassisissa tekstilähteissä esitetty filosofia perustuu muinaisen Intian niin sanottuun dharmiseen maailmankuvaan, joka tarkoittaa käsitystä todellisuudesta elävän organismin kaltaisena, järjestykseen ja tasapainoon pyrkivänä systeeminä.[2] Sitä luonnehtii tietoisuuslähtöinen todellisuuskäsitys. Tämä viittaa siihen, että muiden intialaisten metafyysisten systeemien tavoin esimoderni joogafilosofia pitää tietoisuutta olemassaolon perustana ja ilmentynyttä todellisuutta sen seurauksena.[3]

Tietoisuuslähtöinen todellisuuskäsitys luo perustan esimodernin joogan päämäärälle. Kuten edellä todettiin, esimodernin joogan päämäärä oli kokemuksellinen tieto todellisuuden perustasta. Tämän tiedon katsottiin johtavan transsendenssiin, eli vapautumiseen muutoksenalaisesta ja rajallisesta olemassaolosta. Viittaukset ruumiilliseen hyvinvointiin ovat äärimmäisen harvinaisia joogateksteissä. Silloin kun niitä esiintyy, ne esitetään pikemminkin harjoituksen sivuvaikutuksina kuin sen lopullisena tavoitteena.

Sosiaalisella tasolla esimodernia joogaa määrittivät initiatorisuus, hierarkkisuus, mieskeskeisyys ja yksityisyys. Voimme kohtuullisella varmuudella sanoa, että muinaisessa Intiassa ei ollut joogakouluja, joihin kuka tahansa saattoi kävellä sisään ja osallistua joogatunnille. Joogan oppiminen on edellyttänyt initiaatiota, eli vihkimystä tiettyä tiedon traditiota vaalivaan perimyslinjaan. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että joogiksi mielivän oli etsittävä itselleen guru, eli opettaja, ja vakuutettava tämä siitä, että hän olisi oppilaana vaivan arvoinen. Mikäli oppilas onnistui vakuuttelussaan, guru saattoi vihkiä hänet omalta opettajaltansa saamaan harjoitukseen. Ajatuksena oli, että myöhemmin oppilas välitti tätä tietoa edelleen omille oppilailleen.

Guru-oppilassuhde on perinteisesti ehdottoman hierarkkinen. Gurua kohdellaan monissa esimoderneissa joogasuuntauksissa jumalan vertaisena perimmäisen tietoisuuden välikappaleena. 800-luvulla eläneen filosofi Adi Shankaran gurumantra kuvaa tätä asennetta osuvasti: ”Guru on Brahma, Guru on Vishnu, Guru on Shiva. Guru on korkein jumaluus. Kumarran gurulle.” Gurun auktoriteetti on ehdoton ja kyseenalaistamaton. Intiassa on sanonta, että jos ihminen tekee niin typerästi, että suututtaa jumalan, guru voi auttaa. Mutta jos oppilas menee suututtamaan gurun, kukaan ei voi auttaa.

Kaikissa esimodernin joogan historiallisissa lähteissä joogi on oletusarvoisesti mies. Joogan historia tuntee toki naisjoogeja ja jopa naisguruja, mutta nämä muodostavat äärimmäisen pienen vähemmistön. Toisin kuin nykyisin, esimodernia joogaa luonnehtii myös yksityinen harjoitus. Mikään joogan varhaisissa tekstilähteissä ei viittaa siihen, että niissä kuvattuja menetelmiä olisi opetettu tai harjoitettu ryhmissä. Pikemminkin kyse on elämäntavasta, jolle omistautuminen vaatii useimmiten jopa eristäytymistä muiden ihmisten seurasta.

Modernia joogaa, eli joogaa nykyisin tunnetuissa muodoissaan sitä vastoin luonnehtii maantieteellisesti ennen kaikkea kansainvälisyys. Modernin joogan synty liittyy siihen, miten jooga alkoi kulkeutua Intian niemimaan ulkopuolelle 1800-luvun lopulla. Tämän levittäytymisen seurauksena joogasaleja löytyy nykyisin lähes kaikkialta maailmasta. Modernia joogaa opetetaan ja siitä kirjoitetaan enimmäkseen englanniksi tai muilla eurooppalaisilla kielillä.

Kansainvälistymisensä myötä jooga on omaksunut vaikutteita niiden alueiden kulttuureista, joille se on kulkeutunut. Tämän vuoksi moderni jooga ei ole varsinaisesti sitoutunut mihinkään tiettyyn kulttuuriseen, uskonnolliseen tai maailmankuvalliseen kokonaisuuteen. Samalla moderni jooga on kuitenkin nimensä mukaisesti erottamaton osa moderniteettia, länsimaisten yhteiskuntien kehityksen vaihetta, joka perustuu teknologian, tieteen ja talouden kehitykselle ja siitä seuraavalle yhteiskunnallisten instituutioiden eriytymiselle ja yhteisöelämän monimutkaistumiselle. Modernin joogan muotoutumiseen ovat vaikuttaneet voimakkaasti esimerkiksi moderni käsitys ihmisen sisäisyydestä ja autonomisesta yksilöllisyydestä, sekä lääketieteellinen ja psykologinen ihmiskuva.

Vaikka moderni jooga vaikuttaa pintapuolisesti olevan käsittämättömän monimuotoinen ilmiö lukemattomine eri tavoin nimettyine suuntauksineen, se on itse asiassa huomattavasti esimodernia joogaa homogeenisempi harjoituksessa käytettyjen menetelmien kannalta. Valtaosa nykyisin harjoitetuista joogamuodoista keskittyy asanoihin, eli fyysisiin joogaharjoituksiin. Vaikka myös hengitysharjoituksia, meditaatiota ja muita joogisia työkaluja saatetaan opettaa moderneilla joogasaleilla, on joogasta käytännössä tullut synonyymi asanoille, eli fyysisille jooga-asennoille. Modernin joogan piirissä harjoituksia tehdään yleensä psykofyysisen hyvinvoinnin ja välittömien vaikutuksiensa vuoksi, ei niinkään välineenä transsendenssin saavuttamiseen.

Sosiaalisella tasolla modernia joogaa luonnehtivat asiakkuus, ryhmässä harjoittaminen ja naisvaltaisuus. Vaikka myös modernin joogan kentällä voi muodostua enemmän tai vähemmän tiiviitä opettaja-oppilassuhteita, käytännössä opettajan ja harjoittajan suhde perustuu asiakkuuteen. oogiksi mielivä nykyihminen valitsee mieleisensä joogakoulun, maksaa sisäänpääsymaksun ja saa vastineeksi ohjausta. Modernin joogan kentällä opettaja on vain harvoin ehdoton auktoriteetti, vielä harvemmin jumalaan rinnastuva mestari. JMinkäänlaisesta vihkimisestä osaksi tiettyä tiedon traditiota tai perimyslinjaa ei oikeastaan modernin joogan tapauksessa voida puhua. Modernia joogaa harjoitetaan lähes poikkeuksetta ryhmässä, vaikka yksittäisillä harjoittajilla voikin olla myös oma, yksityinen harjoituksensa. Suurin osa, noin 80% joogan harjoittajista on nykyisin naisia.

Kokoavasti voimme todeta, että kaikki Intian ulkopuolella nykyisin harjoittu jooga – ja suurin osa Intiassakin harjoitetusta – asettuu mutkattomasti modernin joogan kategoriaan. On kuitenkin muistettava, että sekä esimoderni että moderni jooga ovat käsitteellisiä työkaluja, eivät aukottomia kuvauksia kaikesta maailmassa harjoiteusta joogasta.

On esimerkiksi olemassa moderneja joogasuuntauksia, joissa on esimodernia joogaa muistuttavia elementtejä. Esimerkiksi osa moderneistakin joogasuuntauksista on gurukeskeisiä ja niissä saatetaan korostaa perimyslinjan merkitystä. Monet modernitkin joogamuodot puhuvat joogasta transsendenssin välineenä. Samaan aikaan ne ovat maantieteellisesti kansainvälisiä ja omaavat kaikki muut modernin joogan piirteet.

Esimodernia ja modernia joogaa ei myöskään erehtyä pitämään arvottavina kategorioina. Esimoderni ei tarkoita ”aitoa ja alkuperäistä”, eikä moderni ”vesitettyä”. Jooga on kaikkien muiden inhimillisen kulttuurin ilmentymien tavoin erottamaton osa sitä ympäröivää maailmaa. Se heijastaa aina sitä ympäröiviä maantieteellisiä, sosiaalisia, kulttuurisia, taloudellisia ja muita virtauksia. Toisin sanoen joogaa ei voi irrottaa ajasta, paikasta ja ihmisistä, jotka sitä harjoittavat.


[1] Ks. De Michelis 2004.

[2] Ks. Luku Dharma – olevan kannattelija.

[3] Ks. luku Ylösalaisin kasvava puu – johdatus joogan maailmankuvaan.

This content is available exclusively to members of Matti's Patreon at $4.95 or more.

Vastaa