Media – mielikuvien muokkaaja

Voit myös ladata tämän artikkelin pdf-tiedostona.

Joogalukutaitoa käsittelevän artikkelisarjan ensimmäinen osa käsittelee mediaa, eli julkista tiedonvälitystä. Joogaan on nykyisin lähes mahdotonta olla törmäämättä sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa ja varsinkaan sosiaalisessa mediassa.

Oikeastaan koko joogan moderni, kansainvälinen historia on voimakkaasti median määrittelemää. Kun Swami Vivekanandan esiintymisestä Maailman uskontojen parlamentissa Chicagossa vuonna 1893, lehdet täyttyivät kuvauksista oranssikaapuisen joogin eksoottisesta ulkoasusta ja väkevästä sanomasta. Tuosta hetkestä alkaen media on paitsi tuonut joogan ihmisten tietoisuuteen, myös ohjannut joogaa koskevia mielikuvia ja vaikuttanut voimakkaasti siihen, mitä joogasta on milloinkin ajateltu.

Nykyisin eri medioiden välittämä kuva joogasta on yksiselitteinen ja ristiriidaton: kyse on erityisesti nuorten naisten suosimasta liikunnallisesta harrastuksesta, johon liittyy terveellinen elämäntapa ja jonkinlainen (usein tarkemmin määrittelemätön) henkinen ulottuvuus. Mielikuvien tasolla joogasta on median vaikutuksesta tullut lähes synonyymi itsestään huolehtimiselle, tiedostavalle elämäntavalle, stressin lievittämiselle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Tämän väitteen paikkansa pitävyyden voi helposti tarkistaa avaamalla minkä tahansa joogaa käsittelevän aikakauslehden, googlaamalla sanan ”jooga” tai katsomalla, mitä instagramista löytyy joogaan liittyvien hashtagien avulla.

Mihin median välittämä kuva joogasta oikeastaan perustuu? Millaista tarkoitusta se palvelee? Joogalukutaidon ensimmäinen ulottuvuus, eli taito ymmärtää median välittämää kuvaa joogasta, sen perustaa ja päämääriä, ei oikeastaan eroa mitenkään yleisestä medialukutaidosta. Se on taitoa ymmärtää, kuka on viestin takana, mihin sen sisältö perustuu, mihin laajempaan kontekstiin se asettuu ja – ehkä tärkeimpänä – mitä sillä yritetään saavuttaa.

Tässä artikkelissa tarkastelen joogan ja median suhdetta eri näkökulmista. Tarkoitukseni on nostaa esiin, miten media on vaikuttanut joogaa koskeviin mielikuviin ja miten nämä mielikuvat ovat muuttuneet aikojen kuluessa. Erityisesti keskityn visuaalisuuden merkitykseen mielikuvien muokkaajana, sekä joogaan liitettyihin uhkakuviin ja ongelmiin.

Visuaalinen jooga

Joogan ja median suhdetta määrittää visuaalisuus: asanoista saa hienoja kuvia. Kuvat ovat kovaa valuuttaa etenkin sosiaalisen median pelikentällä. Suosituimmilla Instagramin asana-akrobaateilla on miljoonia seuraajia. Vaikka myös tärkeimmästä meditaatioasennosta, eli padmasanasta, on tullut eräänlainen modernin henkisyyden, tasapainon ja stressin lievittämisen ikoni, on myös siinä kyse kehon asennosta ja sen lähettämästä voimakkaasta visuaalisesta viestistä. Näyttääkin siltä, että kuvallisuus on edesauttanut joogan maallistumista, eli irrottautumista uskonnollisfilosofisesta perustastaan.

Joogan visuaalisuuden korostumista ja etenkin instagram-joogien akrobaattista patsastelua on helppo erehtyä pitämään modernin joogan pinnallisimpana mahdollisena lieveilmiönä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa. Vaikka jotkut muinaiset joogaoppaat, kuten Hathayogapradipika, ohjeistavatkin pitämään harjoituksen salassa, on intialaisten askeetikkojen ja joogien toimenkuvaan perinteisesti kuulunut darshan, eli ”näyttäytyminen”.

Darshan tarkoittaa, että joogin ja hänen harjoitustensa näkeminen tuottaa hyvää onnea ja henkistä pääomaa tavalliselle tallaajalle. Ajatus on, että koska askeetikot ja joogit ovat harjoituksillaan kasvattaneet henkistä voimaansa ja nousseet tavallisen kuolevaisen yläpuolelle, pelkkä heidän näkemisensä tuottaa suotuisia seurauksia. Intialaiset sadhut ovatkin vuosisatojen ajan esitelleet näyttäviä fyysisen asketismin muotoja ja jooga-asanoita julkisesti. Tällä ”henkisellä machoilulla” on myös proosallisempi tarkoitus: koska sadhut ovat riippuvaisia maallikoiden heille antamista lahjoituksista, henkiset voimanäytökset ovat keino herättää mielenkiintoa ja kerätä kannatusta.

Taloudelliset realiteetit ajoivat myös modernin joogan isänä tunnetun Tirumalai Krishnamacharyan esittelemään joogaa yleisön edessä. Krishnamacharyan mesenaatti, maharaja Krishnaraja Wodiyar halusi kohottaa joogan profiilia valtakunnassaan ja lähetti joogagurun kiertueille, joilla tämä demonstroi näyttäviä jooga-asanoita. On jopa ehdotettu, että Krishnamacharya saattoi kehittää joogaa visuaalisesti näyttävämpään suuntaan tehdäkseen siitä kiinnostavampaa häntä katsomaan tulleille yleisöille.

Visuaalisuus näytteli merkittävää osaa myös varhaisissa joogaoppaissa. 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, kun joogan asanaharjoitusta tulkittiin uudelleen liikuntakulttuurin viitekehyksessä, useat intialaiset kehonrakentajat julkaisivat kirjoja, joissa he poseerasivat jooga-asanoissa. Nämä runsaasti kuvitetut opukset loivat mielikuvan, että hindubodarien veistoksellinen fysiikka oli jooga-asanoiden ansiota. Sama kehitys on sittemmin jatkunut länsimaissa, missä aikakauslehtien kuvat ovat muokanneet mielikuvaa täydellisestä ”yoga bodysta”.

Median visuaalisuus on vaikuttanut joogan tulkintoihin myös television kautta. Merkittävää osaa joogan valtavirtaistumisessa ovat näytelleet joogaa käsittelevät televisio-ohjelmat ja erityisesti sellaiset ohjelmat, jotka sisältävät ohjatun joogaharjoituksen. Siinä missä lehtien ja kirjojen kuvat ovat luoneet fyysisiä ihanteita, ovat audiovisuaaliset mediat vaikuttaneet joogaa koskeviin mielikuviin siten, että yhä useampien ihmisten mielissä jooga yhdistyy vain asanaharjoitukseen. Harvassa ovat olleet sellaiset joogaa käsittelevät TV-ohjelmat, joissa opetettaisiin vaikkapa mantroja, itsetutkiskelua ja joogatekstien opiskelua.

Joogan henkistä puolta on kieltämättä vaikea esittää mediaseksikkäästi. Median suhde joogan henkisiin ulottuvuuksiin on muutenkin tavallisesti ambivalentti: toisaalta joogan henkistä ulottuvuutta korostetaan, sillä sen avulla jooga erottuu liikunnasta. Toisaalta henkisyyttä vältetään määrittelemästä kovin tarkasti ja se erotetaan jyrkästi uskonnollisuudesta. Henkisyyttä tunnutaan myös esittävän ennemmin visuaalisesti kuin sanallisesti. On helpompaa laittaa joogasta kertovan jutun yhteyteen tai sosiaaliseen mediaan kuva Shivasta, Buddhasta tai rukousnauhasta, kuin puida sanallisesti joogafilosofian ihmiskäsitystä. Jälleen kyse on mielikuvista.

Joogaan liitetyt uhkakuvat

Vaikka joogaan liitetyt mielikuvat ovatkin nykyisin voittopuolisesti positiivisia, on media aina maalaillut myös joogisia uhkakuvia. Näiden kielteisten mielikuvien muutos aikojen kuluessa avaa mielenkiintoisen näkymän niin joogan kuin yhteiskunnankin muutokseen.

Varhaisimmat maininnat joogasta löytyvät löytöretkeilijöiden ja lähetyssaarnaajien raporteista, jotka kuvaavat kaukaisten maiden pakanoiden kummallisia tapoja. Kun joogasta tuli julkinen puheenaihe 1800-luvun lopulla, se esitettiin mediassa ennen kaikkea eksoottisena ja eriskummallisena intialaisena harjoitteena, joka rinnastettiin itsehypnoosiin. Joogit esiintyivät mediassa uskomattomia temppuja tekevinä taikureina, jotka antoivat haudata itsensä elävältä, pysäyttivät sydämensä tai muilla tavoin osoittivat vapautuneensa aineellisen todellisuuden rajoituksista. Vaikka näiden juttujen kanta joogaan ei välttämättä ollut kielteinen, ajatus siitä, että kukaan länsimaalainen ryhtyisi joogaan, ei luultavasti tullut sen enempää kirjoittajien kuin lukijoiden mieleenkään.

Joogaharjoituksen yleistyessä Yhdysvalloissa ja Euroopassa juttujen sävy muuttui. Nyt turbaanipäiset ja kaapuihin pukeutuvat joogit esitettiin toisaalta hieman naurettavina, toisaalta mahdollisesti vaarallisina huijareina. Erityistä huolta aiheutti se, että ulkomaalaiset joogaopettajat käyttäisivät hypnoottisia kykyjään hyväuskoisten ja varakkaiden naisten manipuloimiseen. Jooga nähtiin uhkana harjoittajiensa mielenterveydelle ja moraalille. Jo 1910-luvulla Yhdysvaltain keltainen lehdistö herkutteli tarinoilla Pierre Bernardin kaltaisten joogagurujen seksiskandaaleista.

Joogan suosion kasvettua räjähdysmäisesti 1960- ja 1970-luvuilla tähtäimeen joutuivat karismaattiset intialaiset gurut ja näiden seuraajat. Guruliikkeiden tempaukset herättivät huolta joogaan hurahtaneiden nuorten turvallisuudesta ja mielenterveydestä. Joskus tämä huoli oli aiheellistakin. Kaikki gurut eivät suinkaan olleet pyhimyksiä ja heidän ympärilleen muodostuneiden liikkeiden dynamiikka sai joskus epäterveitä muotoja. Koska jooga liittyi 1970-luvulla vahvasti guruliikkeisiin, jotka edustivat nuorison suosimaa ”uutta uskonnollisuutta”, se nähtiin jälleen myös uskonnollisena uhkana kirkon taholta.

Joogaan kohdistetun kritiikin määrä näyttää kulkevan käsi kädessä sen suosion kanssa. Joogasta on 2000-luvulla luultavasti kirjoitettu enemmän niin positiivisia kuin kielteisiäkin juttuja. Nykyisen joogabuumin myötä media näyttää kuitenkin lakanneen huolehtimasta joogien sielujen kohtalosta. Huolta ei aiheuta joogien moraalinen rappio, heidän pakanalliset uskomuksensa, eikä edes gurujen harjoittama aivopesu. Sitä vastoin huomio on viime vuosina suuntautunut joogien kehoon. Pinnalle ovat nousseet joogan asanaharjoituksen mahdollisesti aiheuttamat loukkaantumiset. Tämä käänne liittyy voimakkaasti siihen, että joogaa on viimeiset kaksi vuosikymmentä markkinoitu ylivertaisena treenimuotona. Harjoittajamäärien kasvaessa tietysti myös loukkaantumisten määrä on kasvanut.

2000-luvun joogabuumin myötä globaalin joogailmiön kulttuurinen ja taloudellinen painopiste on myös siirtynyt Intiasta Yhdysvaltoihin. Tällä on ollut monia seurauksia joogaa koskevien mielikuvien kannalta. Yhä useammalle joogan harrastajalle joogan juuret intialaisessa kulttuurissa ja uskonnossa ovat täysin tuntemattomia. Vastareaktiona tähän Intia on käynnistänyt projekteja, joiden tarkoituksena on muistuttaa maailmaa joogan juurista. Näihin kuuluvat esimerkiksi intialaista perinnetietoa kokoavan kansallisen arkiston perustaminen, sekä ennen kaikkea kansainvälisen joogapäivän lanseeraaminen YK:ssa.

Samaan aikaan jooga on kietoutunut Yhdysvaltojen yliopistoissa virinneeseen kolonialismin perintöä purkavaan ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta peräänkuuluttavaan liikehdintään. Tämä on tarjonnut herkullista aineistoa medialle, joka on alkanut tarkastella kriittisin linssein ei-intialaisten oikeutta harjoittaa joogaa. Uudeksi iskusanaksi on muodostunut ”kulttuurinen omiminen”. Laajemmassa joogaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevassa keskustelussa kyseenalaistamisen kohteeksi ovat joutuneet myös nykyisen joogailmiön kaupallisuus, joogaan sisältyvät hierarkiat, rooliodotukset ja keholliset ihanteet.

Vuonna 2017 sosiaalisen median yli pyyhkäisi seksuaaliseen häirintään puuttuva #MeToo -aalto. Instagram-julkisuutta niittänyt Yoga Girl, eli Rachel Brathen, keräsi valtavan määrän tarinoita jooganharjoittajilta, jotka olivat kokeneet ahdistelua opettajiensa taholta. Asiassa ei sinänsä ollut mitään uutta, sillä erilaiset seksiskandaalit ja ahdistelutapaukset ovat olleet osa joogan kansainvälistä historiaa aivan sen alusta asti. Nyt median luoma ilmapiiri kuitenkin nosti asiaan uudelleen esiin ja guru toisensa jälkeen lankesi valtaistuimeltaan. Kohu oli myös äärimmäisen aiheellinen, sillä ei näytä olevan olemassa joogasuuntausta, jonka piirissä ahdistelua ei olisi tapahtunut.

Jooga ja julkkikset

Mielikuvat eivät synny itsestään eivätkä rakennu abstraktioista. Ne tarvitsevat ihmiskasvot. Tähän tarpeeseen ovat joogan kansainvälisessä historiassa vastanneet joogagurujen ja valaistuneiden mestarien sijaan muusikot, näyttelijät ja muut julkisuuden henkilöt. Siitä alkaen, kun Indra Devi opetti 1940-luvun puolivälissä joogaa Hollywoodin naistähdille, on muodostunut lähestulkoon itsestäänselvyydeksi, että jokainen itsestään huolta pitävä julkkis harrastaa joogaa.

Ei liene liioiteltua sanoa, että The Beatlesin pikainen visiitti Maharishi Mahesh Yogin ashramiin nosti joogan julkista profiilia enemmän kuin mikään muu asia aiemmin tai myöhemmin. Vaikka kyseessä oli mitättömän lyhyt ajanjakso (noin kaksi kuukautta), sen mielikuvia muokkaava arvo oli suunnaton. Vastaavasti 2000-luvun joogabuumi sai runsaasti potkua siitä, että 1990-luvun lopussa Madonnan kaltaiset supertähdet olivat alkaneet vannoa astangajoogan nimiin.

Julkkisten joogaharrastuksessa on ollut kiinnostavaa se, että se on luonut sillan liikunnallisen ja henkisen joogan välille. Se on tehnyt eksoottisesta henkisyydestä hyväksyttävää urbaaneille ammattilaisille. Vaikka median painopiste on asanoissa ja niiden terveysvaikutuksissa, suitsukkeentuoksua, om-symboleita, japa-maloja ja buddha-patsaita on säilynyt mukana juuri sen verran, että tietty henkisyyden aura säilyy. Valaistumisen tavoittelu on kuitenkin vaihtunut menestyksen edellyttämäksi palautumiseksi ja mielenrauhaksi.

Mihin median kuva joogasta perustuu?

Läpimedioituneena aikanamme on terveellistä pysähtyä muistamaan, että media ei ole sama asia kuin todellisuus. Vaikka media tietyssä mielessä luo todellisuutta muokkaamalla mielikuvia ja käsityksiä asioista, jotka sitten synnyttävät toimintaa ja tekoja, se ei koskaan kerro koko totuutta mistään asiasta – eikä varsinkaan joogasta.

Kaikkea median joogasisältöä määrittävät taloudelliset intressit. Sillä halutaan joko markkinoida tiettyä joogatyyliä, osallistua johonkin pinnalla olevaan keskustelunaiheeseen tai luoda sellainen. Tämä pätee myös sosiaaliseen mediaan, joka on paitsi yhä useampien joogakentän toimijoiden markkinointialusta, myös uudenlaisen huomiotalouden valtakunta.

Yksi mediaa joogaa koskevan tiedon lähteenä määrittävä tekijä on yhdenmukaisuus. Media välittää hyvin monoliittisen ja ristiriidattoman kuvan joogasta. Tämä johtuu useasta seikasta. Ensiksikin, tehokas markkinointi edellyttää yksiselitteisyyttä. Viestin vastaanottaja halutaan saada tekemään ostopäätös, ei ajattelemaan asiaa monelta kantilta. Toiseksi sosiaalisessa mediassa ytimekkyys on valttia. Kauniiseen maisemaan liimatut mietelauseet eivät juuri siedä moniselitteisyyttä tai kannusta kriittisyyteen.

Tietyssä mielessä siis median muoto ja tarkoitus sanelevat, että jooga on esitettävä mahdollisimman helposti sulatettavassa muodossa. Toisaalta perinteisten medioiden valta-aseman murtuminen, joogan suosio ja kasvanut kiinnostus joogailmiön taustoihin ovat mahdollistaneet myös toisenlaisten äänten esiin pääsyn: joogaan erikoistuneet kulttuurilehdet, podcastit ja sosiaalisen median tilit tuottavat sellaista tietoa joogasta, joka ei välttämättä vastaa yleisiä mielikuvia.

Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka median luomat mielikuvat ovat voimakkaita ja niillä on paljon painoarvoa, niitä on myös mahdollista muuttaa. Sivistyneen joogin kannattaakin suhtautua mediaan ennen kaikkea välineenä tarkastella joogaa koskevia mielikuvia: mitä meemit, instagram-päivitykset, mainokset, artikkelit ja keskustelut kertovat joogasta juuri nyt? Mitä ne kertovat siitä suunnasta, johon jooga on menossa? Millainen on minun oma suhteeni niiden välittämään viestiin?

Mitään viestiä ei kannata pitää itsestäänselvänä tosiasiana, vaan aina on kysyttävä, kuka on viestin takana, mihin laajempaan yhteyteen se asettuu, mihin siinä esitetty näkemys joogasta perustuu ja mitä sillä halutaan saavuttaa. Vastaavasti näitä kysymyksiä kannattaa ehdottomasti esittää itselleen, kun tuottaa joogaa koskevaa viestintää esimerkiksi sosiaalisen median maailmaan.

Tämä on tietysti paljon vaadittu, varsinkin kun median luonteeseen kuuluu nopeus niin sisällöntuotannon kuin reaktioidenkin suhteen. Toisaalta jooga ruokkii (ja myös edellyttää) toisenlaista mielenlaatua. Ehkäpä median informaatiotulitukseen onkin mahdollista suhtautua joogisena erottelukyvyn (viveka) harjoituksena?

Tosiasia kuitenkin lienee, että oli median välittämä kuva joogasta millainen tahansa, useimmille joogan harrastajille se toimii ensimmäisenä impulssina ottaa askel joogaa kohti. Parhaassa tapauksessa media johdattaa meidät joogatunnille, jossa pääsemme aivan toisenlaisen joogaa koskevan tiedonlähteen äärelle.

This content is available exclusively to members of Matti's Patreon at $4.95 or more.

Vastaa