Filosofia, mytologia ja uskonto – osa 1

Monilla nykyihmisillä on varsin mutkikas suhde filosofiaan, mytologiaan ja uskontoon. Filosofia nähdään vaikeana ja elämästä vieraantuneena pohdiskeluna, mytologia muinaisina satuina ja uskonto ahdasmielisenä moralismina.

Tämä huonomaineinen kolmikko kuitenkin esiintyy usein Joogasivistyksen seurassa. Joskus saattaa tuntua siltä, että käytän filosofiaa, mytologiaa ja uskontoa jopa toistensa synonyymeinä. Totta onkin, että ne liittyvät toisiinsa monin tavoin. Jos esimerkiksi tartumme johonkin joogafilosofian klassikkoon, kohtaamme nopeasti mytologisia hahmoja ja tarinoita. On myös vaikeaa löytää sellaista joogatekstiä, jossa ei mainittaisi jumalia, käsityksiä kuolemanjälkeisestä elämästä, palvontarituaaleista ja niin edelleen. Nämä kuuluvat tietysti uskonnon piiriin.

Sanoissa on voimaa, sillä ne määrittävät kokemuksemme todellisuudesta. Siksi sivistyneen joogin tulee olla hyvin perillä siitä, mitä hänen käyttämänsä sanat oikeastaan tarkoittavat. Tällä artikkelilla haluan selventää filosofian, mytologian ja uskonnon merkitystä, keskinäistä suhdetta ja sitä, miten ne liittyvät joogaan. Haluan myös, että tämä artikkelin luettuasi olet päässyt eroon ainakin joistakin epäselvyyksistä, epäluuloista ja epävarmuuksista, joita nämä käsitteet ovat sinussa mahdollisesti aiemmin herättäneet.

Tämä artikkeli koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa keskityn filosofiaan ja mytologiaan. Esitän, että filosofia tarkoittaa ei-dogmaattista, olemassaolon luonnetta koskevaa pohdiskelua ja teorioiden luomista. Mytologiassa puolestaan on kyse näiden filosofisten käsitysten vertauskuvallisesta esittämisestä. Toisessa osassa keskityn siihen, mistä uskonnossa on kyse ja millainen on sen suhde joogaan.

Filosofia: viisauden rakastaminen

Filosofia tarkoittaa kirjaimellisesti viisauden rakastamista (kreik. φιλο+σοφία). Teknisesti sana viittaa erityisesti antiikin Kreikasta juurensa juontavaan eurooppalaiseen ajatteluperinteeseen. Filosofiaa voidaan kuitenkin käyttää myös yleisnimityksenä lähes kaikkialta maailmasta löytyville perinteille, joiden päämääränä on systemaattisesti tutkia tietoa, todellisuutta, ihmisyyttä, ajattelua, arvoja ja muita olemassaolon ulottuvuuksia järkeilyn, kysymisen ja keskustelun avulla.

Se, että filosofia on ”viisauden rakastamista”, tarkoittaa, että filosofit pyrkivät totuuteen – tai ainakin älyllisesti tyydyttävään, johdonmukaiseen, eheään ja vakuuttavaan käsitykseen tarkastelemastaan asiasta. Tästä johtuen filosofian on oltava ei-dogmaattista. Sokea usko ei kuulu filosofiaan, vaan asiat on voitava perustella loogisesti – niiden on käytävä järkeen. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, ja siksi filosofia on kaikkialla maailmassa eriytynyt useisiin eri haaroihin ja koulukuntiin.

Joogan suhde filosofiaan on yksiselitteinen: joogaa ei voi olla olemassa ilman joogafilosofiaa. Jooga ei ole harjoitus, johon voi liittyä tai olla liittymättä filosofia. Se on filosofia, josta voidaan johtaa erilaisia harjoituksia. Joogafilosofia määrittelee ne käsitykset todellisuudesta ja ihmisestä, joihin joogan menetelmät perustuvat. Joogafilosofia on osa intialaisen filosofian monituhatvuotista perinnettä.

Intialaisessa kulttuurissa filosofian lähin synonyymi on vidya, joka tarkoittaa tietoa ja oppineisuutta. Sanskritin sana vidya tulee juuresta vid, joka tarkoittaa tietämistä, mutta myös näkemistä. Klassinen intialainen filosofia on jakautunut kuuteen koulukuntaan, joista käytetään termiä darshana, eli ”näkökulma”. Kuusi klassista darshanaa ja niiden tutkimuskohteet ovat:

  • Samkhya, todellisuuden peruskategoriat
  • Yoga, yhteyden luominen todellisuuden perustaan
  • Nyaya, logiikka
  • Vaisheshika, tieto-oppi
  • Mimamsa, tekstintutkimus
  • Vedanta, metafysiikka

Näitä kuutta koulukuntaa kutsutaan ”oikeaoppisiksi” (astika), sillä ne hyväksyvät veda-kirjojen auktoriteetin. Ne edustavat siis erilaisia filosofisia näkökulmia veda-kirjojen opetuksiin. Vaikka näitä filosofisia koulukuntia voidaan teoriassa pitää toisiaan täydentävinä näkökulmina, niiden välillä on tosiasiassa myös merkittäviä opillisia painotuseroja. Ne eivät myöskään ole sisäisesti yhtenäisiä, vaan sisältävät valtavan määrän erilaisia näkökulmia, teorioita ja spekulaatiota – kuten filosofian luonteeseen kuuluu. Intialaisen filosofian sisäiseen moninaisuuteen ei kuitenkaan ole tarvetta paneutua syvemmin tässä artikkelissa. Olennaista on ymmärtää, että intialainen filosofia on lähes yhtä monimuotoinen ja laaja ilmiö kuin länsimainen filosofia – se ei ole yhden ihmisen haltuunotettavissa.

Kuuden oikeaoppisen koulukunnan lisäksi on neljä ”harhaoppista” koulukuntaa, jotka kyseenalaistavat vedojen aseman: materialistiset caravaka ja ajivika -koulukunnat, sekä buddhalaisuus ja jainalaisuus, jotka ovat vedalaisesta kulttuurista irrottautuneita pelastusopillisia uskontoja.

Klassinen intialainen filosofia poikkeaa länsimaisesta filosofiasta eräällä keskeisellä tavalla. Se koskee metafysiikan, eli olemassaolon perimmäistä luonnetta koskevien teorioiden asemaa. Siinä missä länsimainen filosofia on 1800-luvun jälkeen hylännyt metafysiikan perustavanlaatuiset kysymykset ja sen myötä irrottautunut teologiasta, on intialainen filosofia suurelta osin metafyysistä – tai ainakin perustuu tietyille jaetuille metafyysisille oletuksille, samaan tapaan kuin keskiaikainen länsimainen filosofia.

Joogan kannalta intialaisen filosofian koulukunnista tärkeimmät ovat samkhya, yoga ja vedanta. Samkhya tutkii sitä, miten ääretön ja hahmoton tietoisuus voi ilmentyä äärellisenä ja konkreettisena todellisuutena. Samkhya erittelee todellisuuden peruskategorioita ja määrittelee niiden suhdetta toisiinsa. Se siis kertoo, millainen on joogan taustalla vaikuttava käsitys todellisuudesta.

Yoga-koulukunta, eli varsinainen joogafilosofia, puolestaan kertoo, miten samkhyan oppien mukaisesti muodostuneesta äärellisestä todellisuudesta voidaan uudelleen luoda yhteys todellisuuden perustaan, puhtaaseen tietoisuuteen. Koulukunnan keskeinen teksti, Yogasutra, on eräänlainen filosofinen peruskaava, joka löytyy lähes kaikkien perinteisten joogamuotojen taustalta. Se määrittelee joogan päämäärän, menetelmät ja vaikutukset.

Vedanta-filosofia keskittyy veda-kirjallisuuden viimeiseen osaan, esoteerisiin upanishad-teksteihin. Historiallisesti varhaisimmat maininnat joogan filosofiasta ja menetelmistä löytyvät juuri upanishadeista. Upanishadit käsittelevät monia aiheita, mutta tärkein on todellisuuden perimmäinen olemus ja erityisesti äärettömän tietoisuuden, brahmanin ja äärellisen tietoisuuden, atmanin, välinen suhde. Vaikka vedanta ja yoga ovat historiallisesti erillisiä filosofisia koulukuntia, ne ovat molemmat vaikuttaneet joogan historiaan merkittävällä tavalla.

Mytologia: suuret kertomukset

Myytti tarkoittaa kertomusta. Mytologia puolestaan tarkoittaa kertomuskokoelmaa tai kertomusten tutkimusta. Myytti on kuitenkin aivan erityislaatuinen kertomus – sellainen, joka ilmentää jonkin ihmisryhmän perustavanlaatuisia käsityksiä maailman alkuperästä, ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa, elämän merkityksestä ja niin edelleen. Jokaisella maailman kulttuurilla on oma mytologiansa. Suomalaisina ja pohjoiseurooppalaisina meille tutuimpia lienevät kreikkalais-roomalaiset, abrahamilaiset ja itämerensuomalaiset myytit. Joogan kannalta tärkein on tietysti intialainen mytologia.

Nykyisin sanaa ”myytti” on tapana käyttää merkitsemään mitä tahansa virheellistä käsitystä tai kertomusta, joka ei pidä paikkaansa. Monille nykyihmisille myytti on jotain, mikä pitää ”murtaa”. On totta, että eri kulttuurien mytologiat kuvaavat usein jumalia, yli-inhimillisiä sankareita ja sellaisia tapahtumia, jotka ovat useimpien ihmisten arkikokemukselle vieraita. Myyttejä kutsutaan usein suoranaisesti jumaltarustoiksi. Ovatko ne siis pelkkää muinaista fantasiakirjallisuutta; pelkkiä satuja vailla syvempää merkitystä?

Vastaus on yksiselitteisesti: ei.

Myyttejä on hyödyllisintä ajatella epäsuorana opetuksena. Ne ovat vertauskuvallisia kertomuksia, jotka toimivat monella eri tasolla. Yksinkertaisinta on eritellä myyteistä narratiivinen, allegorinen ja metafyysinen taso.

Narratiivin, eli kertomuksen tasolla myytit tarjoavat mielenkiintoisia tarinoita, dramaattisia tapahtumia ja samastuttavia henkilöhahmoja. Tällä tasolla myytit tarjoavat lukijalle mahdollisuuden oman elämänsä ja ympäröivän todellisuuden peilaamiseen ja välineitä esimerkiksi arvovalintojen muodostamiselle.

Allegorisella, eli vertauskuvallisella tasolla myytit voidaan nähdä syvällisempien filosofisten näkemysten havainnollistamisena vertauskuvien kautta. Teknisten termien ja abstraktioiden sijaan filosofiset ideat puetaan hahmoihin ja tapahtumiin, jotka ovat useimmille ihmisille helpommin lähestyttäviä. Vaikka filosofisia ideoita ei analyyttisesti kaivettaisi esiin myyteistä, myyttinen muoto välittää niiden merkityksen vastaanottajan mieleen.

Sama pätee metafyysiseen, eli todellisuuden luonnetta koskevaan tasoon. Myytit eivät havainnollista ainoastaan inhimillisiä arvoja, yhteisöllisiä normeja ja filosofisia teorioita, vaan perustavanlaatuisia käsityksiä todellisuuden synnystä ja rakenteesta. Kun siis myytti kertoo sankarin tai jumalan ihmeellisistä teoista, se ei välttämättä tarkoita kirjoittajan ajatelleen, että joku muinainen ihminen on kirjaimellisesti tehnyt nämä teot. Pikemminkin kyse on pyrkimyksestä ilmaista inhimillisellä tasolla jotain, mikä on täysin käsityskykymme ulottumattomissa.

Joogan tapauksessa selkein esimerkki löytyy tietysti Bhagavadgitasta, jota voidaan Yogasutran ohella pitää tärkeimpänä joogafilosofian esityksenä. Bhagavadgitassa joogan filosofiset opetukset on puettu mytologiseen asuun ja koko teksti itse asiassa kietoutuu Mahabharata-eepoksen tarinaan.

Bhagavadgitaa on mahdollista lukea monella tasolla: filosofisena dialogina pelon vallassa olevan prinssi Arjunan ja hänen ajurinsa, Krishnan, välillä, joka sijoittuu kahden sukuhaaran välisen sodan kynnykselle. Sitä voidaan pitää myös vertauskuvallisena esityksenä joogan menetelmistä ja maailmankuvasta. Syvimmällä tasolla voidaan nähdä, että Bhagavadgitan asetelma kertoo jotain koko todellisuuden olemuksesta sellaiselle lukijalle, joka osaa tulkita sen rikasta symboliikkaa.

Uskontotieteilijä Mircea Eliade piti juuri metafyysistä tasoa myyttien tärkeimpänä ulottuvuutena:

”Myytti kertoo pyhän historian. Se kuvaa tapahtumaa, joka tapahtui aikojen alussa, tuona satumaisena aikana, jolloin kaikki sai alkunsa. Toisin sanottuna myytti kertoo, miten todellisuus – oli kyseessä sitten koko maailmankaikkeus tai jokin sen osa, kuten saari, kasvi, käyttäytymismalli tai instituutio – syntyi ylimaallisten olentojen tekojen seurauksena. Myytti on siis aina kertomus luomisesta. Se selittää, mistä jokin on saanut alkunsa. Myytti kertoo ainoastaan siitä, mikä on todella tapahtunut, mikä on todella tullut olevaksi. Myyttien toimijat ovat ylimaallisia olentoja. Heidät tunnetaan ensisijaisesti siitä, mitä he tekivät ajan tuolla puolen sijaitsevassa ”alkuajassa”. Myytit ilmentävät heidän tekojensa pyhyyttä. Lyhyesti sanottuna myytit kuvaavat niitä lukuisia ja usein dramaattisia tapoja, miten pyhä ilmenee. Pyhän ilmeneminen on maailman perusta. Se tekee maailmasta sen, mikä se on. Samoin ihminen itse, sellaisena kuin hän on nyt, kuolevaisena, sukupuolisena ja kulttuurisena olentona, on näiden ylimaallisten olentojen toiminnan tulos.”

Samoin kuin joogafilosofia on joogan perusta, on intialainen mytologia erottamaton osa joogan maailmankuvaa. Mytologia esittää vertauskuvallisessa muodossa sen käsityksen todellisuudesta, joka joogan menetelmien taustalla on. Samalla se heijastaa sitä kulttuuria ja aatemaailmaa, josta joogan menetelmät kumpuavat. On myös tärkeää muistaa, että Intian käsittämättömän rikas, moniääninen ja monimuotoinen mytologia ei typisty tällaiseen pedagogiseen ja kulttuurihistorialliseen tehtävään. Todellisuuden tavoin se toimii monella tasolla, puhtaasti viihdyttävistä tarinoista muinaisten intialaisten näkemyksiin ja syvällisiin henkisiin oivalluksiin.

Yhteenveto

Tämän ensimmäisen osan yhteenvetona voimme siis todeta, että filosofia tarkoittaa olemassaoloa koskevaa ei-dogmaattista pohdiskelua ja mytologia näiden pohdintojen lopputulosten esittämistä vertauskuvallisessa muodossa. Mutta miten modernin länsimaisen joogan harjoittajan tulisi suhtautua joogan filosofiseen ja mytologiseen perintöön?

Joogafilosofia ja joogan mytologia ovat syntyneet meille vieraana aikakautena, aivan toisenlaisen kulttuurin piirissä. Ne oletukset, joihin joogafilosofia perustuu ja ne johtopäätökset, joihin siinä on päädytty, saattavat kaikesta sisäisestä johdonmukaisuudestaan huolimatta tuntua meistä käsittämättömiltä. Samoin on mytologian laita. Mytologia ammentaa välineensä aina sen synnyttäneestä kulttuurista. Voi olla, että sen sijaan, että se tekisi joogafilosofian teorioista ymmärrettävämpiä, intialainen mytologia onnistuu tekemään niistä entistä eksoottisempia.

Sivistyneen joogin on ensi töikseen kyseenalaistettava ajatus, että joogafilosofian tekstit ja intialaiset myytit olisivat jonkinlaisia viisausautomaatteja, josta viisaus virtaa mieleemme kuin nappia painamalla. Totta on, että esimerkiksi upanishadeja pidetään Intiassa pyhinä teksteinä, joilla on takanaan jumalallinen auktoriteetti. Aivan samoin kuin Raamattu on kristityille Jumalan sanaa, ovat vedat hinduille ilmoitettua, ikiaikaista totuutta (shruti).

Joogasivistyksen lähestymistapa on kuitenkin toisenlainen. Käsittelen kaikkia ihmiskunnan tuntemia tekstejä ihmismielen luomuksina. Intian pyhien tekstien alkuperää ei tunneta ja niiden hienostuneisuus, syvällisyys ja elinvoimaisuus ovat kiistattomia. Silti ei ole mitään syytä olettaa, etteivät ne olisi syntyneet aivan samalla tavalla kuin jokainen muukin teksti maailmassa: jonkun ihmisen tai ihmisryhmän luovan mielikuvituksen, oivallusten, uteliaisuuden ja järkeilyn seurauksena.

Tämä ei tarkoita, etteivätkö joogan filosofiset ja mytologiset tekstit sisältäisi merkittäviä opetuksia. Kyllä ne sisältävät – ja paljon. Mutta niitä, kuten mitään muitakaan tekstejä ei voi lukea kuin ”Jumalan sanaa”, oman kriittisen ajattelunsa hyläten. Muinaisiin teksteihin kannattaa suhtautua kuin vieraisiin kulttuureihin: uteliaisuudella ja kunnioituksella, mutta samalla tiedostaen niiden vieraus. Jos yrittää niellä joogafilosofian klassikoita pureksimatta, saa parhaassa tapauksessa pahoja ruoansulatusvaivoja, pahimmassa tapauksessa tukehtuu.

On myös aiheellista kysyä, että vaikka joogafilosofian tekstit olisivat korkeamman tietoisuuden suoraa ilmoitusta, onko meillä mitään mahdollisuutta päästä käsiksi niiden ”todelliseen” merkitykseen. Se käsitys, jota pyrin Joogasivistyksen kautta tuomaan esiin, on hermeneuttinen. Tämän käsityksen mukaan lukeminen on aina tulkintaa. Se on kaksisuuntainen prosessi, jossa lukija heijastaa tekstiin omia odotuksiaan ja kysymyksiään omien ennakkotietojensa pohjalta. Teksti joko tukee tai kyseenalaistaa niitä. Lukemisen jälkeen lukijan käsitys itsestään ja tekstistä on muuttunut. Jokainen teksti on erottamattomasti osa omaa historiallista, sosiaalista, kulttuurista ja kielellistä todellisuuttaan. Sama pätee jokaiseen lukijaan.

Jokainen meistä tietää, että vaikka tuntisimme jonkun ihmisen läpikotaisin, emme koskaan voi päästä hänen päänsä sisään, ymmärtää häntä täysin. Miten siis olisi mahdollista, että voisimme ymmärtää jonkin lukemamme tekstin ”todellisen” merkityksen? Jonkin nykyaikaisen, omalla kielellämme kirjoitetun kirjan lukemista voi verrata keskusteluun. Esitämme tekstille kysymyksiä, saamme vastauksia ja yritämme ymmärtää, mitä ne tarkoittavat. Jonkin muinaisen, vieraalla kielellä kirjoitetun tekstin – kuten vaikkapa joogan filosofian ja mytologian – lukeminen puolestaan vertautuu siihen, että keskustelisimme meille täysin tuntemattoman kulttuurin edustajan kanssa tulkin välityksellä. On enemmän kuin todennäköistä, että viesti muuttuu matkalla.

Joogaperinteeseen toki kuuluu ajatus, että joogan filosofia ja mytologia välittävät meille valaistuneiden ihmisten viisautta. Näin voi hyvinkin olla, mutta entä, kun nämä opetukset eivät puhuttelekaan meitä tai huomaamme olevamme eri mieltä? Pitäisikö silloin tuntea syyllisyyttä siitä, että on ”huono joogi”? Pitäisikö jättää joogafilosofian lukeminen sikseen? Tämä olisi suuri virhe. Vaikka onkin aivan mahdollista, että joogan klassisten tekstien kirjoittajat ovat saavuttaneet syvällisiä oivalluksia, me emme voi koskaan saavuttaa lopullista ”oikeaa” ymmärrystä siitä, mitä he tarkoittivat. Vaikka meillä olisikin käytössämme jokin salainen avain, joka avaa muinaisten tekstien merkityksen sellaisena, kuin se on tarkoitettu, emme koskaan voi vapautua omista linsseistämme ­– omaa tulkintaamme ohjaavista ennakko-oletuksista, joita filosofi Hans-Georg Gadamer kutsui historialliseksi tietoisuudeksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että joogatekstejä – tai mitään muitakaan tekstejä – voisi tulkita miten lystää. Vaikka kaikki lukeminen on tulkintaa, kaikki tulkinnat eivät ole yhtä perusteltuja. On parempia ja huonompia tulkintoja. Hyvä tulkinta edellyttää tietoa tekstin historiallisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta taustoista, kontekstista, käyttötarkoituksesta ja myöhemmistä tulkinnoista. Tällöin tekstille on mahdollista esittää hyvin perusteltuja kysymyksiä ja siltä on mahdollista saada valaisevia vastauksia. Juuri näitä työkaluja Joogasivistys tarjoaa. Kun ymmärrämme joogan historiallista ja kulttuurista taustaa, voivat joogatekstit puhutella meitä tässä päivässä ja niistä voi tulla korvaamaton osa omaa harjoitustamme.

Lue artikkelin toinen osa täältä!

This content is available exclusively to members of Matti's Patreon at $4.95 or more.

Vastaa