(Tämän artikkelin alkuperäinen versio on julkaistu Joogin lukulamppu -blogissa vuonna 2015. Olen ajanmukaistanut tekstiä toukokuussa 2020.)
Voit ladata artikkelin myös pdf-tiedostona.
Jumalat, eli ihmistä korkeammat metafyysiset periaatteet, olennot, voimat tai arkkityypit ovat yksi tekijä, joka yhdistää monia uskontoja ja mytologioita. Vaikka jooga ei itsessään ole uskonto, on jumalilla aina ollut keskeinen rooli myös joogassa. On esimerkiksi mahdotonta löytää sellaista joogatekstiä, jossa jumalia ei mainittaisi.
Myös guruja on perinteisesti pidetty jumalan ruumiillistumina. Tästä kertovat esimerkiksi moniin guruihin liitetyt arvonimet gurudev ja bhagavan. Lisäksi lähes kaikki modernin joogan kannalta keskeiset gurut ovat olleet yhden tai toisen hindujumalan omistautuneita palvojia.
Moderneilla länsimaisilla joogasaleillakin törmää tuon tuosta hindujumalten kuviin tai patsaisiin. Onkin siis paikallaan tarkastella lähemmin, mikä jumalten asema oikeastaan on joogassa ja mitä ne voisivat tarkoittaa nykyjoogeille.
Jumalat joogassa
Joogan juuret ovat harjoituksissa, joilla muinaiset askeetikot kehittivät ”maagista kuumuutta” (tapas) ja yrittivät tehdä vaikutuksen jumaliin, joiden toivoivat palkitsevan heitä yliluonnollisilla voimilla tai muilla lahjoilla.
Hindumytologiassa myös jumalat itse ja jopa demonit harjoittavat asketismia saavuttaakseen tiettyjä voimia. Erityisesti Shiva-jumalaa on pidetty suurena joogina, jolta joogan menetelmät välittyivät ihmiskunnalle. Hathajoogan klassisissa teksteissä Shiva mainitaan usein ensimmäisenä joogina.
Bhagavadgitassa puolestaan Vishnu-jumalan ruumiillistumana pidetty Krishna opettaa joogan salat prinssi Arjunalle. Korkeimpana joogan muotona hän mainitsee bhaktin, persoonallisen jumalan antaumuksellisen palvonnan.
Myös Patanjalin Yogasutrassa korostetaan jumalalle omistautumista (ishvarapranidhana) joogassa menestymisen ehtona. Se on yksi kolmeosaisen ”toiminnan joogan” (kriyayoga) harjoituksista ja sisältyy myös teoksen parhaiten tunnettuun osaan, kahdeksanosaiseen joogamenetelmään (astangayoga), yhtenä joogille annetuista ”määräyksistä” (niyama).
Tantrisissa joogasuuntauksissa koko ilmentynyt todellisuus nähdään Devin, Suuren Jumalattaren ilmentymänä. Tantrisen joogaharjoituksen keskeinen menetelmä on puja, palvontarituaali, ja sen päämäärä on oivallus, että kokemus todellisuudesta on seurausta Shivan ja Devin, korkeimman jumalan ja jumalattaren, liitosta.
Shivan, Vishnun ja Devin ohella Dattatreya on joogan kannalta keskeinen jumala. Dattatreya on yksi vanhimmista tunnetuista hindujumalista ja häntä pidetään perinteisesti kolmen muun jumalan, Shivan, Vishnun ja Brahman ruumiillistumana. Dattatreyaa palvotaan monissa hindulaisuuden suuntauksissa ja hän on erityisesti kaikkien joogien suojelija. Vanhin tunnettu hathajoogateksti on nimeltään Dattatreyayogashastra, eli Dattatreyan joogaopaskirja.
Yksi vai monta jumalaa?
On siis selvää, että jumalilla on tärkeä paikka niin esimodernissa kuin modernissakin joogassa. Mutta mitä jumalat oikeastaan ovat? Miksi vaikuttaa siltä, että monet ihmiset, jotka vieroksuvat ajatusta vaikkapa kristillisen Jumalan palvomisesta, tekevät mukisematta aurinkotervehdyksiä Ganeshan patsaan edessä – varsinkin, kun he samalla korostavat, etteivät ole hinduja?
Hindulaisuutta voidaan monien muiden muinaisten etnisten perinteiden tavoin lähestyä polyteistisenä uskontona. Yhden kaikkivaltiaan Jumalan sijaan intialaista pantheonia asuttaa kirjava joukko erilaisia jumaluuksia, joilla on omat persoonallisuutensa, ominaisuutensa, tehtävänsä ja keskinäiset suhteensa. Näiden jumalten puoleen hurskaat hindut kääntyvät elämänsä kysymysten edessä ja näille he osoittavat kunnioitusta päivittäisissä rituaaleissaan.
Jumalten moninaisuus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tietynlaista yksijumalaisuutta esiintyisi myös hindulaisuudessa. Useimmat hindut ovat omistautuneet tietylle jumalalle, jota he pitävät muita tärkeämpänä. Tällaista ”inklusiivista monoteismia” kutsutaan henoteismiksi (kreikan sanoista heis, eli yksi ja theos, eli jumala).
Toisaalta usein myös ajatellaan, että tämä korkein jumala pitää sisällään kaikki muut jumalat. Siksi esimerkiksi antaumuksellinen Shivan palvoja ei välttämättä pidä Vishnun palvojia vääräuskoisina, vaan katsoo näiden palvovan Shivaa toisessa muodossa. Tällainen käsitys lähenee monismia, eli ykseysoppia, jonka mukaan kaikki jumaluudet ovat perimmäisen, vailla ominaisuuksia olevan absoluutin ilmentymiä.
Monistisia piirteitä löytyy jo varhaisimmista intialaisen tradition teksteistä ja se näyttelee tärkeää osaa esimerkiksi Upanishadeissa, jotka ovat joogan vanhimpia tekstilähteitä. Monistinen teologia voimistui Intiassa 1800-luvulla ja vaikutti voimakkaasti myös länsimaisen vaihtoehtouskonnollisuuden kehitykseen. Tuon ajan uushindujen, okkultistien ja mystikkojen vaikutuksesta myös joogapiireissä ajatellaan nykyisin, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä, ja että ihmisten palvomat lukuisat jumalat ovat vain yhden ja jakamattoman todellisuuden ilmentymiä.
Niinpä esimerkiksi suomalaisen astangajoogan pioneereihin kuuluva Petri Räisänen kirjoittaa uraauuratavassa Astanga-kirjassaan (2005):
”Joogafilosofian mukaan ihmistä ja maailmankaikkeutta ohjaa ihmistä korkeampi voima, joka on sama kaikkialla maailmassa. Tätä voimaa kutsutaan Intiassa monilla eri nimillä, kuten esimerkiksi brahman, atman ja paramatman, sekä erillisillä jumalten ja jumalattarien nimillä, kuten esimerkiksi Ishvara, Shiva, Vishnu, Brahma, Parvati, Durga, Lakshimi ja Sarasvati. Länsimaisen oppilaan ei ole syytä pelästyä intialaisia nimiä ja käsitteitä, sillä jokainen voi käyttää korkeimmasta voimasta oman uskontonsa tai maailmankatsomuksensa mukaisia nimityksiä. Korkein voima voi olla esimerkiksi Jeesus, Buddha, Allah, sisäinen autuus ja rauha, pyhyyden tunne, luonnossa oleva voima, perimmäinen totuus, luomisen ja tuhoutumisen alkusyy, universaali energia tai rakkaus. Se tarkoittaa myös ihmisen sisällä olevaa henkeä, kaikkeuden minuutta, korkeinta minuutta, sielua, korkeinta tietoisuutta ja Pyhää Henkeä.”
Omasta mielestäni ajatus siitä, että maailman lukemattomat jumalat olisivat vain erilaisia nimityksiä yhdelle ja samalle, kaiken takana vaikuttavalle voimalle, on ymmärrettävä, mutta äärimmilleen vietynä epätyydyttävä. Se nimittäin näyttää sivuuttavan täysin sen tosiasian, että jumalissa ja niiden palvojissa on eroja.
Jos katsotaan mitä tahansa monijumalaista perinnettä, käy selväksi, että jumalat ovat varsin persoonallisia hahmoja. Myös tavat, joilla heitä palvotaan ja ominaisuudet, joita heille omistautuneet ihmiset ilmentävät, poikkeavat toisistaan suuresti.
On jumalia ja jumalattaria. On sotaisia ja rauhantahtoisia jumalia. On viisaita jumalia ja tyhmiä jumalia. On viekkaita jumalia. Toisten uskontojen edustajat harjoittavat myötätuntoa, toiset tappavat vääräuskoisia. Toiset pyrkivät mielen ja kehon puhtauteen, toiset eivät kaihda mitään nautintoja. Kun näkökulmaa laajennetaan globaalille tasolle, ajatus siitä, että kaikki ihmiskunnan palvomat jumalat olisivat yksi ja sama, käy entistä vähemmän vakuuttavaksi.
Näiden erojen sivuuttaminen jättää huomiotta jotain äärimmäisen tärkeää siitä, millaista roolia eri jumalat ja niihin liittyvät mytologiat näyttelevät ihmisten elämässä.
Vaikka hyväksyisimmekin ajatuksen, että kaikki yksittäiset jumaluudet persoonallisine oikkuineen edustavat tiettyä puolta yhdestä, absoluuttisesta jumalasta, ovat niiden väliset erot tärkeitä. Tieto ja ymmärrys perustuvat erottelemiselle. Ymmärrämme, mikä jokin asia on erottamalla sen jostain muusta. Rajallinen ihmismielemme ei kykene käsittämään, saati käsittelemään hahmotonta ja kaiken kattavaa absoluuttia, joka on vailla ominaisuuksia mutta sisältää kaikki ominaisuudet.
Ehkä juuri tästä syystä useimmat inhimilliset kulttuurit ovat kehittäneet rikkaita, värikkäitä ja kiehtovia jumaltarustoja, jotka kuvaavat perimmäisen todellisuuden lukemattomia ilmenemismuotoja ihmisenkaltaisina ”olentoina”. Miksemme kunnioittaisi näitä eroja samalla tavoin kuin kunnioitamme ihmisten, kulttuurien ja luonnon loputonta moninaisuutta? Jos haluamme nähdä minkä tahansa asian moninaisuuden jonkin perimmäisen ykseyden ilmentymänä, on kysyttävä, mihin tällainen yleistys perustuu ja mitä päämääriä se palvelee?
Pystytkö esimerkiksi sisällyttämään omaan jumalakäsitykseesi kaiken hyvän lisäksi kaiken pahan?
Mitä jumalat oikeastaan ovat?
Kysymys joogan ja jumalten suhteesta on epäilemättä kiusallinen niille, jotka harjoittavat joogaa pääasiassa sen terveyshyötyjen takia, puhumattakaan niistä, jotka ovat tuntevat yhteenkuuluvuutta jonkin muun uskonnollisen perinteen kuin hindulaisuuden kanssa.
Mielestäni on täysin selvää, että asanoita voi tehdä välittämättä jumalista tuon taivaallista. Mutta jos joogaan suhtautuu vähänkään laajempana ilmiönä, ei jumalten roolia sen opeissa voi kieltää.
Kun aikanaan kysyin eräältä astangajoogaopettajalta, mitä salin etuosassa seisova, kukin ja kynttilöin koristeltu Ganesha-jumalan patsas merkitsee, hän vastasi, että jumalat edustavat joogille tiettyjä ihanteita ja ominaisuuksia. Ganesha esimerkiksi muistuttaa joogan harjoittajaa päättäväisyydestä, sitkeydestä ja voimasta. Keskittämällä huomionsa näitä ominaisuuksia ilmentävään norsupäiseen jumalhahmoon, voi joogan harjoittaja voimistaa niitä myös itsessään.
Kyseiselle opettajalle jumalat siis symboleita, joiden avulla ihminen voi muistuttaa itseään tavoittelemistaan asioista, ehkä jopa valjastaa käyttöönsä voimavaroja, joka muuten olisivat tavoittamattomissa. Tämä on mielestäni aivan perusteltu tapa tulkita asiaa.
Mainitsemisen arvoinen voisi myöskin olla Carl Gustav Jungin teoria arkkityypeistä. Jungin mukaan jumalat ovat eräänlaisia ylipersoonallisia psykologisia malleja, jotka vaikuttavat ihmiskunnan kollektiivisen tiedostamattoman tasolla. Ne ovat saman kokonaisuuden erilaisia puolia, joilla on kuitenkin radikaalisti erilaisia ilmenemismuotoja. Koska ne ovat tiedostamattomia, ihminen ei voi vaikuttaa niihin tai hallita niitä ajattelullaan. Jungilaisen käsityksen mukaan jumalat ovat siis sekä ihmisen sisä-, että ulkopuolella, yhtä aikaa saman kokonaisuuden osia, että toisistaan erillisiä.
Vaikka tämä onkin varsin nykyaikainen tulkinta, en pidä sitäkään lainkaan hullumpana. Ainakin se tekee kunniaa jumalten moninaisuudelle ja niiden yksilöllisille ominaisuuksille. Se ei kuitenkaan selitä kaikkea jumalten, jumalattarien ja muiden ylimaallisten voimien läsnäolosta joogan kirjavassa perinteessä. Eri joogamuotojen harjoittajille jumala tarkoittaa eri asioita. Se voi olla rakkauden kohde, innoituksen lähde, henkilökohtainen opas tai hahmoton absoluutti. Kaikissa tapauksissa se liittyy siihen, miten näemme joogan päämäärän.