Filosofia, mytologia ja uskonto – osa 2

Joogan filosofiasta ja mytologiasta on mahdotonta puhua puhumatta myös Intian uskonnollisista perinteistä. Jooga on erottamaton osa hindulaisuuden eri suuntauksien ja sitä edeltävien uskonnollisuuden muotojen historiaa ja nykymuotoja. Samalla jooga on globalisoitumisensa myötä suurelta osin irtautunut uskonnollisista juuristaan.

Kuitenkin niin kauan, kuin sanaa ”jooga” käytetään, on tämän harjoituksen selvitettävä suhdettaan maailmankatsomuksellisiin juuriinsa. Jo itse sana ”jooga”, joka tarkoittaa ”yhdistämistä”, nimittäin sisältää paitsi filosofisia, myös uskonnollisia perusoletuksia, jotka määrittävät sitä, mitä joogalla on tarkoitettu ja tavoiteltu.

Moderni pohjoiseurooppalainen tilanne, jossa uskonto on oma kulttuurinen saarekkeensa, johon ihmisen on luotava yksilöllinen suhde, on sekä historiallisesti että globaalisti ainutlaatuinen. Tässä maallistumiseksi kutsutussa tilanteessa on sekä haittoja että etuja. Haittapuolena voidaan pitää sitä, että me nykyihmiset olemme menettäneet kyvyn käsitellä ja ymmärtää uskontoa. Jo pelkkä sana ”uskonto” on joillekin niin kuuma peruna, että he mieluummin käyttävät siitä ilmausta ”u-sana”.

Hyvä puoli maallistumisessa on se, että olemme ainutlaatuisella tavalla vapaita määrittelemään itse, mitä ajattelemme uskonnosta ja millainen suhteemme siihen on. Sivistynyt joogi ei pelkää uskontoa sen enempää sanana kuin kulttuurisena ilmiönä. Hän käyttää vapauttaan oman maailmankuvansa muovaamiseen ja toisten maailmankuvien ymmärtämiseen.

Seuraavaksi tarkastelemme, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa.

Uskonto

Uskonto tarkoittaa enemmän tai vähemmän kaikkiin inhimillisiin kulttuureihin kuuluvaa sosiaalisen järjestäytymisen muotoa, joka liittyy perustavanlaatuisiin käsityksiin todellisuuden olemuksesta ja ihmisen paikasta siinä.

Uskonnoilla on monia ulottuvuuksia.[1] Opillinen ulottuvuus koostuu uskonnon keskeisistä opinkappaleista ja uskomuksista. Rituaalinen ulottuvuus tarkoittaa käytänteitä ja tapoja, joilla näitä oppeja ilmennetään. Sosiaalinen ulottuvuus liittyy jäsenyyteen tietyssä ryhmässä. Yksilöllinen ulottuvuus puolestaan tarkoittaa ihmisen omaa suhdetta uskonnon opetuksiin ja niiden merkitystä hänen elämälleen. Materiaalinen ulottuvuus koostuu esineistöstä, kuten kirkoista, temppeleistä, pyhistä kirjoista, jumalten kuvista, pukeutumistavoista, taiteesta ja niin edelleen.

Lisäksi esimerkiksi filosofinen ja mytologinen ulottuvuus ovat tärkeä osa kaikkia uskonnollisia perinteitä. Filosofian perusta on yleensä uskonnollisten oppien ja tekstien tulkinnassa. Useimmiten – oikeastaan lähes poikkeuksetta – myös edellä käsitellyt mytologiat liittyvät johonkin uskonnolliseen perinteeseen. On mahdotonta löytää jumaltarustoa, jonka jumalat eivät olisi olleet jollekin ihmisryhmälle jossain historian vaiheessa totista totta.

Myös muita uskonnon ulottuvuuksia voitaisiin erotella. Mutta mihin niistä uskontoon etenkin suomen kielessä liitetty ”usko” kuuluu? Itse liittäisin sen joko uskonnon sosiaaliseen tai yksilölliseen ulottuvuuteen. Toisaalta uskoa voidaan ajatella sosiaalisena identiteettinä: ilmauksena tiettyyn ryhmään kuulumisesta. Sosiaalisella tasolla uskonto liittyy voimakkaasti identiteettiin. Toisaalta se voi merkitä yksilötasolla tiettyjen maailmankatsomuksellisten oppien hyväksymistä tai tiettyjen kokemusten pitämistä merkittävänä. Tällä tasolla se liittyy yksilön ymmärrykseen itsestään ja todellisuudesta.

Jotta voisimme ymmärtää uskontoa kulttuurisena ilmiönä, on tärkeää ymmärtää, että ”usko” ei ole ainoa sitä määrittävä tekijä. Kaikissa kielissä uskontoa tarkoittava sana ei edes sisällä minkäänlaista viittausta uskomiseen. Esimerkiksi Englannin ”religion” tarkoittaa yhteen sitomista (tai, joidenkin tulkintojen mukaan, ”uudelleen lukemista”). Sanskritissa uskontoa tarkoittavaa sanaa ei edes ole. Sen lähin vastine on dharma, joka viittaa koko todellisuuden sisäiseen järjestykseen ja sen mukaiseen elämään.


Eri ulottuvuuksien lisäksi kaikista maailman uskonnoista voidaan erotella kaksi puolta: ulkoinen ja sisäinen, eli eksoteerinen ja esoteerinen. Uskonnon ulkoinen puoli viittaa kaikkeen siihen, mitä olen edellä kuvannut: oppeja, rituaaleja, yhteisöllisyyttä, tapoja ja niin edelleen. Tämä on sitä uskonnollisuutta, jota useimmat ihmiset ajattelevat kuullessaan sanan ”uskonto”. Se on uskontoa, joka on tarkoitettu ihmisten enemmistölle. Sen on tarkoitus sitoa ihmiset yhteen ja tarjota heille jaettu arvojen ja merkitysten maailma.

Uskonnon sisäinen puoli on sitä vastoin tarkoitettu ainoastaan harvoille ja valituille – niille, jotka haluavat ymmärtää syvemmin paitsi uskonnollisia opetuksia, myös itseään ja todellisuutta. Esoteeriset opetukset liittyvät uskonnollisten oppien, myyttien, rituaalien ja symbolien syvempään, salattuun merkitykseen. Usein esoteerisiin opetuksiin liittyy myös menetelmiä ja harjoituksia, joiden avulla ihminen voi syventää ymmärrystään ja hankkia omakohtaista kokemusta niistä asioista, joihin filosofiat, myytit ja uskonnot viittaavat. Esoteria kertoo, miten uskonto – ja koko todellisuus – ”toimii”.

Tämän artikkelin tarpeisiin uskonnon voidaan siis todeta tarkoittavan sitä, että tietty ihmisryhmä jakaa tietyn filosofisen näkökulman ja sen mytologiset esitykset, suorittaa näihin perustuvia rituaaleja, tuottaa niiden pohjalta kulttuuria ja muodostaa maailmankuvansa niiden pohjalta. Suurimmalle osalle ihmisistä uskonto tarkoittaa osallistumista tiettyihin yhteisöllisiin rituaaleihin ja tiettyjen oppien hyväksymistä ainakin teoriassa. Pienelle vähemmistölle uskonto tarjoaa henkilökohtaisen kehityksen ja tiedon polun.

Mitä tämä tarkoittaa joogan kannalta?

Historiallisesti jooga on liittynyt juuri esoteeriseen uskonnollisuuteen. Se on yksilöllinen vapautumisen polku, joka edellyttää harjoittajaltaan sitoutumista, opiskelua ja harjoittamista. Joogan opit on perinteisesti välitetty ainoastaan tarkkaan valituille oppilaille ja teksteissä ne on verhottu kiertoilmausten, vertauskuvien ja symbolien suojiin. Intialaisessa kulttuurissa jooga ei koskaan ole ollut tarkoitettu kaikille, vaan ainoastaan niille, joita maallinen elämä ja uskonnollisuuden ulkoiset muodot eivät tyydytä.

Entäs henkisyys?

Uskonto on nykyjoogan kentällä lähestulkoon tabu. Useimmat joogit eivät halua kuullakaan, että heidän harjoituksellaan olisi jotain tekemistä uskonnon kanssa. Uskonto samastuu useimpien maallistuneiden nykyihmisten mielissä sokeaan uskoon mielivaltaisiin dogmeihin ja ahdasmieliseen ryhmäkuriin – siis kärjistettyihin ja oppimattomiin tulkintoihin uskonnon opillisesta ja sosiaalisesta ulottuvuudesta.

Uskontoa ja uskonnollisuutta koskevasta puutteellisesta ymmärryksestä ja siihen liittyvistä kielteisistä mielikuvista (joista osa saa toki merkittävää tukea uskovaisten itsensä taholta) johtuen useimmat joogaopettajat kehittelevät erilaisia käsiteakrobatian muotoja, joilla he pyrkivät osoittamaan, että jooga ei liity uskontoon. He saattavat esimerkiksi sanoa, että jooga ”edeltää” uskontoa, että joogassa on kyse ”henkisyydestä”, tai jopa, että hindulaisuus ei oikeastaan ole uskonto, vaan filosofia.

Tällaisten muotoilujen tarkoitus on tietysti hyvä. Niillä pyritään lieventämään joogaa koskevia ennakkoluuloja sekä joogan harjoittajien että ympäröivän yhteiskunnan silmissä. Pitkällä tähtäimellä ne ovat kuitenkin yksinomaan haitallisia, sillä ne vahvistavat vääristynyttä kuvaa sekä uskonnosta että joogasta.

Mutta entä se henkisyys? Mitä vikaa siinä on?

Ei sinänsä mitään. Henkisyys on tärkeä osa ihmisen sisäistä elämää. Se ei kuitenkaan ratkaise joogan ja uskonnon suhdetta koskevaa kysymystä millään tavalla. Henkisyys on käsite, jonka juuret ovat kristillisessä hartaudenharjoituksessa. Alun perin sillä viitattiin käsityksiin pyhän hengen toiminnasta maailmassa ja myöhemmin yksilön henkilökohtaiseen jumalasuhteeseen. Vasta 1800-luvulta alkaen sitä on käytetty kuvaamaan uskonnollisista perinteistä ja instituutioista riippumatonta, yksilöllistä hengenelämää. Jos seuraamme edellä esittelemääni näkemystä uskonnon ulottuvuuksista, henkisyys sijoittuisi uskonnon yksilölliseen ulottuvuuteen.

On toki aivan aiheellista sanoa, että ihmisessä on sisäsyntyinen kaipuu syvällisiin merkityksellisyyden, yhteyden ja transsendenssin kokemuksiin. Tämä impulssi voi kuitenkin saada monia ilmenemismuotoja. Jotkut löytävät ”henkisyyden” perinteisten uskontojen oppien seuraamisesta, toiset esoteerisista harjoitteista, kolmannet luonnossa liikkumisesta, neljännet joogasta ja niin edelleen. Henkisyyttä on hyvin vaikea määritellä irrallaan käsitteellisistä juuristaan ja ilmenemismuodoistaan. Näin sitä on vaikea nähdä muuna kuin uskonnollisuuden osa-alueena.

Kuitenkin varsinainen syy siihen, miksi henkisyys ei riitä määrittelemään joogaa on se, että jooga juontaa juurensa suoraan Intian uskonnollisista perinteistä. Tämä pitää paikkansa, vaikka kaikkein villeimmät arviot joogan muinaisuudesta pitäisivät paikkansa. Se mitä tiedämme joogan varhaisimpien muotojen maailmankuvasta, menetelmistä ja päämäärästä liittävät sen voimakkaasti useimmissa uskonnoissa ilmenevien maagisten ja pelastusopillisten oppien joukkoon. 

Magialla tarkoitetaan useista kulttuureista löytyvää ajatusta, että todellisuuteen on mahdollista vaikuttaa epäsuorilla, symbolisilla tavoilla. Tietyssä mielessä kaikki rituaalit, joilla pyritään saamaan aikaan muutos jossakin asioiden tilassa, ovat maagisia. Esimerkiksi tiettyjen tapahtumien edistäminen tai estäminen, siunaaminen, kiroaminen, vihkiminen, erottaminen ja parantaminen ovat tyypillisiä maagisen rituaalin päämääriä. Myös joogan menetelmiä on historiallisesti käytetty tällaisiin päämääriin.

Pelastusopilla puolestaan tarkoitetaan useimmista maailmanuskonnoista löytyviä käsityksiä siitä, miten ihmisen tulisi elää elämänsä saavuttaakseen suotuisan kohtalon kuoleman jälkeen. Kristinuskossa pelastus tapahtuu uskomalla siihen, että Jeesus on hoitanut homman kaikkien uskovien puolesta. Intialaisten uskontojen piirissä vastuu sitä vastoin on ihmisellä itsellään. Intialaisten nimitys pelastusopeilleen on jooga. Perinteisen joogan opit esittävät, miten ihminen voi oivaltaa oman perimmäisen olemuksensa ja sen myötä vapautua kaikesta kärsimyksestä ja jälleensyntymien kiertokulusta.

Onko peli siis selvä? Jooga näyttää olevan hindulainen pelastusoppi, joten eikö se tarkoita, että kaikki joogan harjoittajat ovat hinduja?

Ei välttämättä.

Tiedon tie

Joogasivistys perustuu ajatukselle, että jooga ei ole yksi, yhtenäinen ja orgaaninen asia. Jooga ei ole puu vaan kokonainen metsä. Joogaksi on eri aikoina ja eri paikoissa nimitetty erilaisia asioita. Joogan historia kertoo, miten jooga on aikojen kuluessa irrottautunut hindulaisesta uskonnollisuudesta ja sen metafyysisestä maailmankuvasta.

Suurin osa joogan tämän päivän joogan harjoittajista ei varmastikaan ole hinduja, eivätkä he tavoittele harjoituksellaan sen enempää maagisia voimia, oivallusta perimmäisestä itsestä kuin pysyvää vapautumista jälleensyntymien kiertokulusta. Sen sijaan he etsivät hetkellistä levähdystä arjen oravanpyörästä. Jooga tarjoaa ”pelastuksen” korkeintaan istumatyön kiduttamalle selkärangalle. Jooga ei enää tarkoita rajallisen ja rajattoman tietoisuuden yhteyttä. Nykyisessä merkityksessään se olisi ”yhdistämisen” sijaan ehkä parempi kääntää ”eheys”.

Tältä pohjalta on aivan perusteltua sanoa, että jooga ei – ainakaan nykymuodoissaan – liity millään tavalla uskontoon. Mutta mihin se sitten liittyy? Jos joogasta karsitaan kaikki filosofia ja mytologia, siitä jää jäljelle lähinnä harjoitus, joka on kieltämättä erittäin hyvä ja hyödyllinen. Silti on vaikea välttää vaikutelmaa, että jonkinlaista väkivaltaa joogan syvällisille opetuksille tehdään, jos jooga typistetään pelkän pinnan tasolle. Eikö joogassa ole aineksia esimerkiksi elämän merkityksellisyyden etsimiseen?

Siksi ehdotankin toisenlaista lähestymistapaa – sivistyneen joogin lähestymistapaa.

Sivistynyt joogi tietää, että joogassa ei ole kyse uskosta, vaan tiedosta. Joogan harjoittaminen ei vaadi ihmistä uskomaan mihinkään. Se ei edellytä kuulumista mihinkään ryhmään, eikä se edellytä hyväksymään mitään dogmeja. Joogafilosofia on puhtaasti älyllinen asia: Sen väitteet joko kestävät kriittistä tarkastelua tai sitten eivät. Joogan mytologia ei eroa mitenkään muista tarinoista: se joko puhuttelee tai ei. Joogan mahdolliset uskonnolliset ulottuvuudet ovat kaikkien vastaavien oppien tavoin henkilökohtaisen ratkaisun asia: on ihmisen oma asia, näkeekö hän harjoituksensa uskonnollisena vai ei.

Sivistynyt joogi ei säikähdä sanoja. Hänellä ei ole mitään tarvetta vähätellä filosofian merkitystä joogalle. Mytologia ei hämmennä häntä, eikä hänen tarvitse kehittää kiertoilmauksia joogan uskonnollisille ulottuvuuksille. Tämä johtuu siitä, että hän tietää, mitä nämä sanat tarkoittavat, miten niitä on tulkittu eri yhteyksissä ja kaikkein tärkeimpänä: mikä on hänen oma suhteensa niihin.

Tämä on tietysti suuri vaatimus. Filosofia, mytologia ja uskonto ovat niin suuria aihepiirejä, että harva nykyihminen osaa mutkattomasti määritellä suhteensa niihin. Mutta vaikka emme olisikaan selvittäneet omaa filosofista kantaamme, vaikka emme olisi kasvaneet tarkastelemaan maailmaa tietyn myyttisen mielikuvamaailman kautta, ja vaikka emme tuntisi itseämme osaksi mitään uskonnollista perinnettä, voimme silti lähestyä näitä asioita avoimin ja vakain mielin, kun ymmärrämme, mikä on niiden rooli ihmisen elämässä.

Filosofia on pohjimmiltaan olemassaoloa koskevien kysymysten esittämistä. Mytologia koostuu olemassaolon merkitystä vertauskuvallisesti käsittelevistä tarinoista. Uskonto tarjoaa toisaalta sosiaalisen järjestäytymisen muodon tietyn maailmankuvan edustajille, toisaalta yksilöllisen kehityspolun syvempiä merkityksiä etsiville. Nämä ovat kaikki tärkeitä inhimillisen kulttuurin ja jokaisen ihmisen maailmassa olemisen muotoja – ja ne kaikki liittyvät olennaisesti joogaan.

Joogan harjoittaja on kuitenkin erityisen hyvässä asemassa lähestyessään filosofian, mytologian ja uskonnon kysymyksiä. Harvalla nykyihmisellä on käytössään harjoitus, jolla hän voi juurruttaa etsintänsä omaan keholliseen kokemukseensa. Kaikesta korkealentoisuudestaan huolimatta joogafilosofialla on merkitystä ainoastaan joogamatolla. Samoin joogan mytologia voi puhutella ainoastaan sellaista ihmistä, joka on todennut joogan harjoituksen ja filosofian jollain lailla mielekkääksi tavaksi tarkastella maailmaa. Se, kutsuuko joogi tätä uskonnoksi, on hänen oma asiansa. Sivistynyt joogi on ottanut vastuun omasta maailmankuvastaan.


[1] Tunnetuin muotoilu uskonnon eri ulottuvuuksista on peräisin uskontotieteilijä Ninian Smartilta.

This content is available exclusively to members of Matti's Patreon at $4.95 or more.

Vastaa