(Tämä artikkeli on päivitetty versio vuonna 2015 kirjoittamastani tekstistä. Sen alkuperäinen versio julkaistiin nyt jo edesmenneessä Joogin lukulamppu -blogissani.)
Olen usein miettinyt sitä, miten minuun suuresti vaikuttanut sveitsiläinen psykologi C. G. Jung varoitteli länsimaalaista yleisöään ryhtymästä intialaiseen joogaan. Hänen mukaansa eksoottisten menetelmien ja oppien omaksuminen on kuin ”koreiden vaatteiden pukemista” ja vieraannuttaa ihmistä entistä enemmän todellisesta olemuksestaan.
Näkemyksen epämuodikkuudesta huolimatta siinä on mielestäni vinha perä. Vaikka jooga oikein ymmärrettynä tarjoaakin universaalisti toimivia välineitä itsetuntemukseen, saattaa se myös johtaa harhapoluille. Nähdäkseni vaara on erityisen suuri, mitä tulee mielikuviin harjoituksen päämäärästä ja siitä, millainen joogin pitää olla.
Vimmaista etsintää
Kun aloin tutustua joogaan, kuvittelin nuoren idealistin aivoillani, että jokainen joogasta kiinnostunut tietysti tavoittelee, jos ei metafyysistä vapautumista, ainakin jonkinlaista sisäistä kehitystä ja korkeampia tajunnantiloja.
Minun ei tarvinnut kauaa käydä joogatunneilla, kun huomasin olevani väärässä. Useimmille joogasalilla tapaamilleni ihmisille jooga oli keidas arjen keskellä, tervetullut lepohetki kerran viikossa, jonka avulla jaksoi taas seuraavaan kertaan.
Itse etsin kuitenkin jotain muuta. Ajoittaisen levähdyshetken sijaan halusin jäsentää arkeni joogan avulla. Halusin muuttaa itseni ja murtautua arkitajuntani ulkopuolelle. Silloinen joogaopettajani oli onneksi mies paikallaan. Hän osasi toisaalta toppuutella vimmaani, toisaalta opettaa minulle muutakin kuin asanoita.
Idealismistani ja innokkuudestani huolimatta en kuitenkaan kyennyt hyppäämään suoraan syvään päähän. Esimerkiksi gurun palvonta ja muut suoremmin hindulaisuuteen liittyvät tavat muodostivat eteeni seinän, josta en päässyt yli enkä ympäri. Nämä seikat yhdessä tiedonjanoni kanssa ajoivatkin minut omille teilleni ja tutustumaan muihin joogatyyleihin.
Pitkä odysseiani johti minut lopulta astangajoogan pariin. Systemaattinen ja vaativa harjoitus tuntui sopivan päämääräsuuntautuneelle mielelleni. Harjoitin säännöllisesti ja antaumuksella, joskaan en niellyt kaikkea pureksimatta. Pidin esimerkiksi ajatusta kuupäivistä hassuna, koska en muutenkaan uskonut astrologiaan. Edistyin kuitenkin nopeasti.
Parin vuoden jälkeen tuli taas seinä vastaan. Harjoitukselle oli yhä vaikeampi löytää aikaa, se lakkasi tuottamasta iloa ja alkoi maistua puulta. Seurasi pitkä, ankea jakso, jota voisi parhaiten kutsua nimellä…
Joogakriisi!
Kaikkiin prosesseihin kuuluu, että alkuenergian laannuttua saavutaan risteykseen, jossa edistyminen joko pysähtyy, sen suunta muuttuu tai se – yleensä erityisten ponnistusten kautta – jatkuu entiseen suuntaansa. Tämä pitää paikkansa myös joogan suhteen.
Joogakriisini ajoittui melko tarkasti samaan aikaan, jolloin kirjoitin Erakkomajoista kuntosaleille, siis vuosiin 2011–2014. Sen lisäksi, että uppouduin täysipäiväisesti syvälle joogan filosofiaan ja historiaan, jouduin samalla selvittelemään, miksi ylipäätään harjoitan joogaa, miten minun sitä pitäisi harjoittaa, ja onko koko hommassa mitään järkeä.
Käytännössä tämä tarkoitti kuukausien mittaisia taukoja asanaharjoittelussa, syyllisyyden ajamaa väkisinharjoittelua ja toisenlaisten lähestymistapojen kokeilua. Koko puhdasoppinen astanga, jolle olin tuolloin omistautunut, sai lopulta jäädä. Totesin, että ne päämäärät, joita olin aiemmin tavoitellut, eivät ehkä olleetkaan todellisia, mahdollisia tai mielekkäitä. Siksi harjoituksenikaan ei voinut jatkua samanlaisena.
Nyt kun jälkikäteen ajattelen asiaa, tajuan, että kaikesta kriittisyydestäni, skeptisyydestäni ja asiaan perehtymisestäni huolimatta minua ajoivat pitkään omat mielikuvani siitä, millaista joogan ja joogin elämän pitäisi olla. ”Joogakriisissä” oli kyse kuvitelmien ja todellisuuden kohtaamisesta. Sen myötä tietty vakavamielisyys, jolla olin aiemmin suhtautunut joogaan, putosi pois. Huomasin, ettei päivittäinen asanaharjoitus oikeastaan ollutkaan minulle kovin tärkeää. Höllensin myös roimasti monia joogisina pitämiäni elämäntapojani.
Jotkut asiat eivät kuitenkaan muuttuneet: meditaatio, joka oli ollut osa harjoitustani jo aivan alkuvaiheista, tuli entistä tärkeämmäksi. Pian yllätyin löytäessäni itseni myös vähän väliä tekemässä spontaanisti asanoita musiikkia kuunnellen ja rupattelevani sen lomassa vaimoni kanssa. Harjoitus, johon olin suhtautunut pitkään uskonnollisella hartaudella oli muuttunut joksikin paljon mutkattomammaksi.
Kahden maailman kansalaisuus
Ymmärrän yhä, miksi asanaharjoitteluun voi suhtautua rituaalina, jolle on pyhitetty oma aikansa ja paikkansa. Omistautuneen ja säännöllisen harjoituksen avulla on mahdollista saavuttaa asioita, jotka ovat muuten tavoittamattomissa. On kuitenkin tärkeää olla tietoinen siitä, mitä päämäärää harjoitus palvelee ja johtaako se juuri siihen, mitä itse tavoittelet. En väitä saavuttaneeni mitään syvällistä oivallusta joogan päämäärästä. Siitä, kuka olen, mikä itselleni on tärkeää ja mihin itse pyrin, olen kuitenkin oivaltanut jotain.
Olen todennut, että en etsi itselleni gurua enkä ole aikeissa sitoutua mihinkään yhteen koulukuntaan tai joogatyyliin. Olen kyllä opiskellut perinteistä joogista metafysiikkaa ja lumoutunut siitä. Arvostan ihmisiä, joilla on siitä syvä ymmärrys ja jotka ovat löytäneet kotinsa perinteestä. Samalla olen kuitenkin todennut itse olevani läpikotaisin moderni, länsimainen ihminen, eikä minulla ole aikomusta muuttaa asiaa. Voin lainata joogisia laseja ja katsoa joogan maailmaan kuin kiehtovaan peiliin, mutta samalla ymmärrän seisovani ikuisesti sen ulkopuolella. Tässä mielessä jooga on kohdallani toiminut: tunnen itseni paremmin.
Asiaan on tietysti vaikuttanut voimakkaasti se, että olen koko joogapolkuni ajan myös tutkinut joogaa sekä yliopistossa että sen ulkopuolella. Tämä kahden maailman kansalaisuus on saattanut aika haitata harjoitustani, mutta toisaalta se on opettanut minua arvostamaan joogan moninaisuutta. Yhtenä tärkeimmistä oivalluksistani pidän sitä, että kaikki jooga ei ole samanlaista, eikä kaikki jooga ei johda samaan päämäärään. Joogaan kuuluu niin syvää uskonnollisuutta, pinnallisuutta, häikäiseviä henkisiä korkeuksia, fyysistä taituruutta, hämärää magiaa, elinvoimaisuutta ja kauneudenpalvontaa, kaupallisuutta, yhteiskunnallista aktivismia, terveyttä, loukkaantumisriskejä, suorittamista, rentoutumista, huijareita, pyhimyksiä, fanaatikkoja, sunnuntaijoogeja.
Tämä perspektiivin laajentuminen on myös johtanut minut kehittämään Joogasivistykseksi kutsumani lähestymistavan. Joogasivistys ottaa joogan vakavasti, mutta tarkastelee sitä laajalla perspektiivillä, suhteuttaen sen historian, kulttuurin ja yhteiskunnan kontekstiin. Tämä on leimallisesti länsimainen, moderni ja joogan perinteelle uusi lähestymistapa. Uskon, että siitä on hyötyä jokaiselle ihmiselle, joka haluaa tosissaan paneutua joogaan tässä ajassa.