Bhagavadgitan 15. luku alkaa kuvauksella viikunapuusta, jonka juuret ovat ylhäällä ja lehvästö alhaalla. Puussa on myös paljon muuta erikoista. Kerrotaan esimerkiksi, että sen lehtiä ovat veda-hymnit, sen silmuja aistien kohteet, ja vaikka sen juuret kasvavat ylöspäin, ne ulottuvat myös alas, ihmisten maailmaan.
Monista kulttuureista löytyy mytologinen käsitys maailmanpuusta. Myyteissä maailmanpuun kerrotaan läpäisevän kaikki todellisuuden tasot ja kätkevän sisäänsä kaiken olemassa olevan. Lyhyesti sanottuna maailmanpuu tarkoittaa kosmoksen, koko ilmentyneen todellisuuden kuvaamista orgaanisena, elävänä olentona.
Myös Bhagavadgitan viikunapuu voidaan nähdä yhtenä versiona maailmanpuu-teemasta. Se ilmaisee mytologian kielellä saman, mikä monen Joogasutra-käännöksen alussa esitetään kaavakuvana samkhyan kosmologisesta mallista – ilmentyneen todellisuuden ulosvirtaamisen transsendentista alkulähteestä.
Kaiken läpäisevä akseli
Puu on erinomainen symboli kuvaamaan todellisuuden kokonaisuutta. Puun juuret ovat näkymättömissä, syvällä maan alla. Sen runko on – ainakin osittain – meidän tasollamme, ”ihmisten maailmassa”. Sen oksisto kurottaa taivaisiin.
Maan alainen, maan päällinen ja taivas muodostavat tietyssä mielessä ensisijaisen kokemuksen olemassaolosta. Mytopoeettisesta näkökulmasta –sellaiselle mielelle, joka näkee maailman merkityksentäyteisenä, elollisena olentona – nämä kolme ulottuvuutta muodostavat ”kaikkeuden”.
Tällainen kolmikerroksinen maailma – alinen, maallinen ja ylinen – näyttelee tärkeää osaa myös joogan mytologiassa. Joskus kosmoksen kolme kerrosta typistetään vastapariksi maa–taivas, jota myös suomen kielen arkaainen ilmaus ”maailma” ilmentää.
Mytopoeettisessa mielessä puu siis läpäisee kaikki todellisuuden tasot ja yhdistää ne toisiinsa. Tähän näkemykseen perustuu ajatus maailmanpuusta. Maailmanpuu on ilmentyneen todellisuuden keskusakseli, joka sitoo yhteen kaiken olevan.
Juuret taivaassa, eivät taivaalla
Mutta miksi Bhagavadgitan maailmanpuun juuret ovat ylhäällä? Tämä kuulostaa paitsi oudolta, myös suorastaan luonnonvastaiselta. Selityksen löytämiseksi on jälleen laitettava silmille mytopoeettiset lasit ja palattava alkukokemusten äärelle.
Myyttiselle mielelle maa samastuu ymmärrettävästi ihmisten maailmaan. Maan kamaralla me kaikki kävelemme, maasta kasvaa ravintomme ja maan syliin hautaamme kuolleemme. Taivas puolestaan edustaa myyttiselle mielelle jotain ihmisen tavoittamattomissa olevaa – jopa yliluonnollista. On sopivaa, että suomen sana taivas kuvaa sekä yllämme kaartuvaa ilmakehää että myyttistä jumalten asuinsijaa.
Bhagavadgitan puun juuret eivät siis puhko reikiä maapallon otsonikerrokseen, vaan juontuvat tästä myyttisestä ”ylisestä”, tavoittamattomasta taivaasta. Tämä on syvällinen todellisuuden luonnetta koskeva kannanotto. Se kertoo, että joogisen käsityksen mukaan aineellinen maailmamme, maa, ei ole olemassaolon perusta, vaan sen lopputulos.
Tietoisuus ja todellisuus
Modernin tieteen suurimpiin pähkinöihin kuuluu kysymys, miten aine voi tuottaa tietoisuuden. Meillä on varsin hyvä käsitys siitä, miten aineellinen todellisuus syntyy, mutta ei harmainta aavistusta siitä, mistä tietoisuus on peräisin. Erilaisia malleja toki löytyy, mutta mikään niistä ei ole täysin tyydyttävä.
Joogafilosofia lähestyy tätä kysymystä päinvastaisesta suunnasta: sille tietoisuus on kaiken olevan perusta. Se on ääretön, hahmoton ja kuolematon. Joogafilosofian keskeinen kysymys on, miten tämä ääretön tietoisuus voi synnyttää äärellisen todellisuuden.
Joogan perinteestä löytyy erilaisia vastauksia tähän kysymykseen. Niitä kaikkia yhdistää se, että tietoisuus on kaiken perusta. Tähän viittaa myös Bhagavadgitan runollinen kuva ylösalaisin kasvavasta puusta. Sen juuret ammentavat olevan alkulähteestä. Samalla ne kurottavat ihmisten maailmaan, missä ne kietoutuvat karman, syyn ja seurauksen verkkoon.
Me siis elämme tämän majesteettisen puun oksistossa. Kaikki asiat, joita voimme aisteillamme kokea, ovat tämän puun silmuja.
Bhagavadgita ei kuitenkaan jätä meitä ihailemaan tätä mytopoeettisen mielikuvituksen luomaa kosmista organismia, vaan kehottaa tarttumaan ”pyyteettömyyden kirveeseen”, ”tukeutumaan ikiaikaiseen henkeen” ja kylmäverisesti kaatamaan koko ilmentyneen todellisuuden puun.
Miksi?
Yhteyden palauttaminen
Jooga tarkoittaa yhteyttä, yhdistämistä, yhteyden palauttamista. Tarkemmin sanottuna jooga tarkoittaa menetelmää, jolla yhteys palautetaan. Samalla se myös tarkoittaa tilaa, jossa yhteys on saavutettu. Mutta mikä yhteys?
Joogafilosofian mukaan tietoisuus, todellinen olemuksemme, on unohtanut itsensä. Bhagavadgitan puuvertausta seuraten voimme sanoa, että se on kosmisen viikunapuun oksiston sokaisema. Sen sijaan, että näkisi koko puun, tietoisuus on unohtunut tuijottamaan sen lumoavan kauniita silmuja.
Onneksi maailmanpuun lehdissä kasvaa myös veda-hymnejä, jotka voivat muistuttaa tietoisuutta siitä, että sen todellinen koti on puun juuriston takana, ”ikiaikaisessa Hengessä”.
Se ”pyyteettömyyden kirves”, johon joogia kehotetaan Bhagavadgitassa tarttumaan, tarkoittaa siis mielen irrottamista silmuista – aistien kohteista – ja sen suuntaamista sen puun juuriin.
Mielikuva maailmanpuun, siis koko ilmentyneen todellisuuden, kaatamisesta on kuitenkin varsin raju. Pitääkö joogin käydä metaforiseen taisteluun koko todellisuutta vastaan?
Joogan perinteestä löytyy erilaisia käsityksiä siitä, miten joogin tulee asennoitua ilmentyneeseen todellisuuteen. Toiset joogit ovat pitäneet maailmaa kärsimyksen alkulähteenä, toiset olemukseltaan autuaana. Bhagavadgitasta löytyvät nämä molemmat näkökulmat.
Kuva ylösalaisin kasvavasta viikunapuusta ja kehotus kaataa se kuitenkin muistuttavat joogan juurista. Varhaiset joogit näkivät puhtaan, transsendentin tietoisuuden ainoana tavoittelemisen arvoisena asiana.
Kun katsotaan nykyjoogaa, jossa miellyttävät tuntemukset – siis aistikokemukset – nähdään harjoituksen alkuna ja loppuna, tulee väistämättä mieleen, että joogan ylösalaisin kasvava puu on kääntynyt kertaalleen ylösalaisin. Nyt sen juuret ovat maassa. Kieltämättä se näyttää silmiimme luonnolliselta, mutta tavoittavatko sen oksat koskaan sitä, mikä siintää taivaan takana?