Instagramin asana-akrobaatit

Voit myös ladata tämän artikkelin pdf-tidostona.


”Niiden, jotka haluavat edistyä joogassa, tulisi pitää hathajoogan tiede salassa. Salattuna joogassa on voimaa, mutta paljastettuna se on voimatonta.” – Hathayogapradipika 1:11.

Nykyinen joogailmiö perustuu pitkälti joogan, tarkemmin sanottuna jooga-asanoiden visuaaliseen esittämiseen ja kuvien välittämiin mielikuviin. Jos meditaatio tarkoittaa huomion herkeämätöntä keskittämistä harjoituksen päämäärään, on modernin joogan päämäärä ”yoga body”, voimakas, notkea, elinvoimainen keho.

Joogakehon ihanne elää tänä päivänä etenkin Instagramissa, jonne lukemattomat ihmiset postaavat päivittäin satoja, jopa tuhansia joogaselfieitä.  Asanakuvien ja -videoiden julkaiseminen on tärkeä osa useimpien joogaopettajien markkinointityötä. Etenkin joogaopetuksen siirtyessä yhä enemmän virtuaaliympäristöihin tämä on luontevaa ja järkeenkäyvää.

Kuten joogassa yleensä, myös instagramjoogassa on eroja. Siinä voi painottaa monia asioita ja lähestymistapoja. Keskityn tässä artikkelissa ainoastaan ilmiön stereotyyppisimpiin ilmenemismuotoihin. Siksi seuraan erottelua, jonka Petri Leppänen ja Tommi Tukiainen tekevät Kirjassaan Joogaa! (Like 2015). He jakavat Instagramjoogan karkeasti kahtia:

  1. Kuvat (naisten) takamuksista, joiden yhteys joogaan jää useimmiten epäselväksi.
  2. Kuvat (usein akrobaattisista) asanoista höystettynä inspiroivilla lainauksilla.

Ensimmäinen kategoria liittyy muutaman vuoden takaiseen ”yoga pants” -muotiin, joka syntyi jonkun keksittyä, että joogaan soveltuvat parhaiten trikoot, jotka eivät jätä mitään mielikuvituksen varaan. Tämän jälkeen joku muu keksi, että nämä trikoot ovat tyylikkäät myös joogasalin ulkopuolella – esimerkiksi Instagramissa. Ei siinä mitään, kyllähän sivistynyt ihminen housuja tarvitsee.

Sivuutan kuitenkin suosiolla tämän ensimmäisen kategorian ja keskityn jälkimmäiseen, johon siihenkin kuuluvat tyypillisesti hiekkarannat, auringonlaskut ja niukka vaatetus. Tällaiseen kuvastoon pääsee kätevästi tutustumaan esimerkiksi hashtagin #yogaeverydamnday avulla.

Kuvissa nuoret ja kauniit ihmiset poseeraavat yli-inhimilliseltä vaikuttavissa asennoissa henkeäsalpaavissa maisemissa. Kuvien yhteyteen liitetyt tekstit kehottavat keskimäärin seuraamaan unelmiaan ja elämään joka hetken täysillä. Tämä on se mielikuva, mikä useimmilla ihmisillä joogasta on.

Tiedonjanoinen ja vakavamielinen joogi saattaa ajatella, että instagramjooga on ennen kaikkea modernin joogan lieveilmiö, parhaimmillaan välttämätön paha, pahimmillaan joogan olemusta vääristävä nykyajan oikku. Historiallisesta näkökulmasta asia ei ole näin yksinkertainen. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että mielikuvien luominen ja ”joogisten voimien” esittely ovat olleet osa joogaa jo kauan ennen älypuhelimia ja sosiaalista mediaa.

Kolme kuuluisaa ”instajoogia”

Kun instagramjooga nousi pinnalle jokunen vuosi sitten, sen näkyvin edustaja oli Aruballa majaileva Rachel Brathen (@yoga_girl), jolla on tällä hetkellä 2,1 miljoonaa seuraajaa – huomattava määrä jopa aikana, jolloin ”tykkäämisen” ja ”seuraamisen” kaltaiset sanat ovat käytännössä menettäneet merkityksensä. Brathen ilmentää kaikkia instagramjoogan stereotyyppisiä piirteitä hehkeästä ulkonäöstä ällistyttävään kehonhallintaan ja positiivisuutta uhkuviin kuvateksteihin.

Toinen suosittu pitkän linjan instagramjoogi on astangajoogaopettaja Kino Macgregor (@kinoyoga), joka on tullut tunnetuksi kehon äärirajoja koettelavasta asanaharjoituksestaan. Macgregorin asennot, ilmeet ja ympäristöt ovat virheettömiä. Itsensä hyväksymistä ja aitoutta korostavat kuvatekstit luovat kuitenkin erikoisen kontrastin visuaalisen puolen kiiltokuvamaisuudelle. Varsinaisesta joogafilosofiasta niissä kirjoitetaan varsin harvoin.

Suosituimmat asana-akrobaatit ovat lähes poikkeuksetta naisia. Ylipäätään joogaselfieiden maailmassa, kuten nykyjoogassa yleensäkin, miehet ovat hämmentävän harvalukuisia. Tervetulleen poikkeuksen muodostaa kuitenkin suomalainen Jani Jaatinen (@gokulacandra), joka vääntelee itseään Malesiassa mitä käsittämättömämpiin asentoihin. Trooppisen unelmaelämän sijaan Jaatisen pelkistetyt kuvat ja lyhytsanaiset tekstit luovat vaikutelman munkkimaisesta omistautumisesta fyysiselle itsekurille.

Näitä kaikkia kolmea instagramjoogia yhdistää keskittyminen erittäin näyttäviin asanoihin. Harjoituspaikkoina toimivat ympäristöt, joita harva suomalainen joogi pitäisi tavanomaisina. On selvää, että kyse on harkitusta mielikuvien ja ihanteiden rakentamisesta. Rachel Brathen, Kino Macgregor, Jani Jaatinen ja lukemattomat muut instagramjoogit ovat tehneet itsestään joogisia ikoneita.

Mikä ihmeen aitous?

Tarkoitushakuinen imagonrakentaminen voi joidenkin mielestä olla ristiriidassa joogakentällä nykyisin suosittujen ”aitouden” ja ”autenttisuuden” ihanteiden kanssa. Joku saattaisi jopa sanoa, ettei mielikuvilla vaikuttaminen sovi yhteen joogisen totuudellisuuden (satya) periaatteen kanssa. Rohkenen olla eri mieltä molemmista näkemyksistä.

Kaikki viestintä on vaikuttamista. Kaikki vaikuttaminen tähtää johonkin lopputulokseen. Joka kerta, kun avaamme suumme, puemme yllemme vaatteita, tartumme kynään, painelemme näppäimistöä, julkaisemme kuvan, videon, tai mitä tahansa, pyrimme vaikuttamaan toisiin ihmisiin. Yritämme saada heidät huomaamaan meidät, ajattelemaan jotain, ymmärtämään jotain, tai tekemään jotain. Opimme tämän taidon jo varhaisessa lapsuudessa. Taaperoikäinenkin tietää, millaisilla äännähdyksillä ja ilmeillä saa parhaiten vanhempien huomion ja osaa tuottaa niitä tarkoituksellisesti.

Aina, kun pyrimme vaikuttamaan toisiin – siis käytännössä aina, kun kommunikoimme – yritämme valita sellaiset keinot, jotka parhaiten palvelevat päämääräämme. Tämä pitää paikkansa silloinkin, kun esitämme itsemme ”aitoina” tai sanomme asiat ”suoraan”. Autenttisuus, aitous ja vilpittömyys ovat pahamaineisen vaikeasti määriteltäviä asioita. Yleensä ne yhdistetään oman epätäydellisyyden tai haavoittuvuuden paljastamiseen ja itsensä alttiiksi asettamiseen. Mutta mikä erottaa tällaisten asioiden ilmaisemisen muista harkituista vaikuttamisen keinoista? Ei yhtään mikään. ”Aitouden” kautta kommunikoiva ihminen pyrkii olemaan samastuttava, herättämään myötätuntoa tai ihailua. Nämä jos mitkä ovat tehokkaita vaikuttamisen keinoja.

Missään näissä keinoissa ei ole mitään väärää. Ne ovat niitä rakennuspalikoita, joista kaikki kommunikaatio ja vuorovaikutus rakentuvat. Vaikka kaikki meistä käyttävät näitä välineitä päivittäin, niistä harvoin puhutaan ääneen – niitä tehdään harvoin näkyviksi. Tiedonjanoisen joogin on kuitenkin syytä pohtia omia vaikuttamisen keinojaan ja ennen kaikkea sitä, miten joogaa koskevat viestit rakentuvat ja mihin ne oikeastaan tähtäävät.

Mihin Instagramin asana-akrobaatit sitten pyrkivät? Ainakaan he eivät pyri olemaan samastuttavia. Päinvastoin, he ovat kaikkea muuta. He esiintyvät lähes yli-inhimillisinä. He ovat paikoissa, jotka ovat useimpien tavallisten pulliaisten tavoittamattomissa ja tekevät asioita, joihin useimmat meistä eivät kykene. Varmastikin tällaisessa itsetehostuksessa on jotain epäjoogista?

Ei välttämättä.

Virtuaalitodellisuuden modernit jumalat

Muinaisessa Intiassa ei ollut kameroita, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Hathajoogan klassiset tekstit, kuten tämän tekstin alussa siteerattu Hathayogapradipika, teroittavat yksiselitteisesti, että joogaa on harjoitettava salassa. Tästä huolimatta asanoita on kuitenkin esitetty intialaisessa kuvataiteessa niin maalausten kuin veistostenkin hahmossa ainakin 1400-luvulta asti.

Lisäksi intialaisen asketismin ja joogan perinteeseen on jo muinaisista ajoista kuulunut tietty show-elementti, joka saattaa näyttäytyä jopa eräänlaisena henkisenä machoiluna. Tätä kutsutaan sanskritiksi termillä darshan, eli näkyväksi tuleminen.

Darshan tulee näkemistä tarkoittavasta sanasta drish. Sillä voidaan viitata esimerkiksi ”näkökulmaan” kuten Intian filosofisten koulukuntien tapauksessa. Tässä artikkelissa tarkastellun ulottuvuutensa osalta darshan olisi parasta kääntää sanalla teofania, eli jumalan näyttäytyminen. Hindulaisissa rituaaleissa jumalat kutsutaan heitä esittäviin patsaisiin tai maalauksiin. Tällä tavoin pyhitetyn ikonin näkemistä kutsutaan darshaniksi. Katsoessaan tällaista todellisuuden tasojen rajat ylittävää esinettä ihmisen katsotaan olevan vuorovaikutuksessa korkeampien voimien kanssa ja voivan vastaanottaa näiden siunauksen.

Sama ajatus toistuu askeetikkojen ja joogien tapauksessa. Askeetikko asuttaa vaikeasti määriteltävää aluetta profaanin ja pyhän todellisuuden välissä. Hän on läsnä tässä maailmassa, mutta ei täysin kuulu siihen. Hän erottautuu maallikoista käytöksellään, elämäntavallaan ja ulkonäöllään. Monet intialaiset askeetikot pyrkivät jäljittelemään palvomiaan jumalia ulkomuodollaan. Kehon rajoja koettelevien harjoitustensa avulla heistä tulee eräänlaisia yli-ihmisiä: he ikään kuin kohoavat tavallisten kuolevaisten yläpuolelle tekemällä asioita, joita muut eivät voi tehdä. Siksi askeetikkojen harjoitusten näkemisen katsotaan rinnastuvan jumaluuden näkemiseen. Myös tämä darshan tuottaa sen näkevälle ihmiselle siunauksia.

Voitaisiinko Instagramin asana-akrobaattien toimintaa tarkastella tältä kannalta? He ovat kiistatta eräänlaisia nykyaikaisten joogisten ihanteiden ruumiillistumia. Muinaisten mytologioiden jumalten tavoin instagramjoogit elävät paratiisimaisissa olosuhteissa. Heidän arkensa näyttää koostuvan joogasta ja hauskanpidosta. Heidän kehojaan eivät näytä rasittavan inhimilliset vaivat ja epätäydellisyydet. Näyttäytyessään älylaitteidemme ruuduilla he lausuvat enemmän tai vähemmän viisaita, kannustavia sanoja, joiden on tarkoitus innoittaa meitä omassa harjoituksessamme. Voitaisiinko instagramjoogeja siis ajatella eräänlaisina modernin joogan virtuaalisina jumaluuksina?

Kuvien voima

Vaikka emme menisi näin pitkälle, visuaalisuuden merkitystä joogan modernissa historiassa on mahdotonta sivuuttaa. Kuten edellä totesin, joogeja on ainakin moguliajalta asti ikuistettu maalauksiin ja veistoksiin. Brittien kukistettua vaeltavat askeetikkoarmeijat 1700-luvun lopulla monet joogit päätyivät elättämään itsensä tekemällä jooga-asentoja ja fakiiritemppuja kadunkulmissa. 1800-luvulla joogin hahmo juurtui länsimaiseen mielenmaisemaan intialaisia askeetikkoja esittävien keräilykorttisarjojen myötävaikutuksella.

Nationalistisen ruumiinkulttuurin aallon pyyhkäistyä Intian yli 1900-luvun alussa ”voimamiesjoogien” näytökset nauttivat suosiota: joogit antoivat esimerkiksi haudata itsensä elävältä tai tulla härkävankkurien yliajamiksi osoituksena yliluonnollisista voimistaan.

Visuaalisuus nousi tärkeään osaan myös ensimmäisissä moderneissa joogaoppaissa. Niiden kuvituksessa intialaiset kehonrakentajat poseerasivat jooga-asanoissa. Dramaattinen valaistus ja niukka vaatetus loivat mielikuvan, että heidän veistoksellinen fysiikkansa oli hathajoogan ansiota. Näiden teosten tarkoituksena oli olla väkevä todiste siitä, että Intian kotoperäinen ruumiinkulttuuri pärjäsi kilpailussa länsimaisille lajeille – jopa ylitti sen.

Hengellisten ja kansallisten syiden lisäksi myös taloudelliset syyt ovat ajaneet joogeja esiintymään. Askeetikkojen julkiset itsekuriharjoitukset tähtäävät herättämään paitsi jumalten, myös maksavien asiakkaiden huomion. Mikäli haluamme riisua darshanin kaikesta symboliikasta ja syvemmästä merkityksellisyydestä, on siinä tietyiltä osin kyse myös elannon ansaitsemisesta. Näyttävät, ”yli-inhimilliset” temput vetävät puoleensa kannattajia, joiden lahjoituksista askeetikon riisikuppi riippuu. Jopa modernin joogan isä, Tirumalai Krishnamacharya, ansaitsi elantonsa julkisilla asanaesityksillä, inspiroiden näin muun muassa nuoren Pattabhi Joisin joogan tielle. Eroaako hänen toimintansa jollain tavalla joogista, joka esittelee harjoitustaan sosiaalisen median areenalla?

Tunne ihanteesi!

Näiden esimerkkien valossa instagramjooga ei ole lainkaan uusi, saati joogalle vieras ilmiö. Pikemminkin näyttää siltä, että sosiaalisen median asana-akrobaatit ja kaikki joogasta sosiaalisessa mediassa viestivät tekevät täsmälleen sitä, mitä joogit ovat jo ammoisista ajoista tehneet.

Toki voidaan miettiä, onko jooga kadottanut jotain muuttuessaan salaisesta julkiseksi, kuten alussa lainaamani Hathayogapradipikan säe varoittaa. Jos näin on päässyt käymään, tämäkin muutos on tapahtunut jo satoja vuosia sitten.

Ymmärrettävästi instagramjooga jakaa mielipiteitä (…sillä mikäpä ei sosiaalisessa mediassa jakaisi). Toiset väittävät, että joogaselfiet ovat pelkkää itsetehostusta, eikä niillä ole mitään tekemistä joogan todellisen luonteen kanssa. Akrobaattisten asanoiden on myös väitetty voimistavan kuvaa joogasta pelkästään notkeille ja vahvoille sopivana harjoituksena, sekä ruokkivan epäterveitä kehollisia ihanteita.

Toisaalta on ehdotettu, että instagramjooga itse asiassa demokratisoi asanakuvaston, joka on aiemmin ollut puhtaasti kaupallisten intressien vallassa: jos suurin osa joogaselfieistä edustaakin stereotyyppistä ja idealisoitua ”yoga bodya”, tarjoaa Instagram vapaan väylän myös toisenlaisille kuville.

Oma kantani on, että joogaopettajankin on ansaittava elantonsa. Tämä on mielestäni riittävän jooginen syy herättää huomiota sosiaalisessa mediassa. Asana-akrobaattien valtava suosio ei myöskään ole mielestäni aivan perusteetonta. Esimerkiksi kaikkien edellä mainittujen fyysinen taituruus on sitä luokkaa, että sen takana täytyy olla vuosien omistautunut harjoittelu. Olipa kyse joogasta tai mistä tahansa, moinen antaumus ja osaaminen ansaitsee kunnioitusta.

Jokainen joogi tarvitsee innoitusta ja esikuvia. Jos pyrkii harjoituksellaan fyysiseen ja henkiseen voimaan, miksei valitsisi itselleen sellaisia ominaisuuksia ilmentävää ikonia? Tällaisten asioiden ihailussa ole mitään väärää. Jos ihanteesi ovat erilaisia, valitse niitä paremmin ilmentävä esikuva. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan samasta asiasta. Tärkeintä on se, että tiedät, mitä kohti olet menossa.

This content is available exclusively to members of Matti's Patreon at $4.95 or more.

Vastaa